Kouvolassa kahdeksan uutta koronavirustartuntaa perjantaina

Kymsoten alueella on todettu yhteensä 1 009 koronavirustartuntaa. Viimeiset 13 tartuntaa on kirjattu perjantaina 19.3. Kymsotessa tehdään kaikista uusista todetuista

Luontoon heitetty maski maatuu satoja vuosia ja päätyy vielä mikromuovina luonnon kiertokulkuun.

Keskilaakso

Kymsoten alueella on todettu yhteensä 1 009 koronavirustartuntaa. Viimeiset 13 tartuntaa on kirjattu perjantaina 19.3. Kymsotessa tehdään kaikista uusista todetuista tartunnoista tartuntaketjujen selvitys.

Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

THL:n mukaan Kouvolassa kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, Kotkassa kuusi ja Virolahdella yksi.

Kouvolassa 5.3. järjestettyyn yksityistilaisuuteen osallistuneella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Henkilö on tuolloin ollut oireeton, mutta mahdollisesti tartuttava. On mahdollista, että noin sata henkilöä on altistunut koronavirustartunnalle. Yksityistilaisuus järjestettiin katolisessa kirkossa Valimontiellä noin klo 10.30. Tilaisuuden jälkeen väki siirtyi toiseen tilaisuuteen noin kello 11.30 Kouvolan Helluntaiseurakunnan Betanian tilaan, jossa osallistujia on ollut enemmän. Tilaisuuteen on osallistuttu eri puolilta Suomea.

Mikäli tilaisuuteen osallistuneella on koronavirukseen sopivia vähäisiäkään oireita (väsymys, päänsärky, kurkkukipu, nuha, yskä, kuume, vatsakipu, oksennusta tai ripulia) hänen tulee hakeutua herkästi koronavirustestiin. Kymenlaaksossa hoitoon hakeudutaan sähköisten palveluiden kautta www.omaolo.fi tai https://koronabotti.hus.fi/ tai ottamalla puhelimitse yhteyttä Päivystysapuun p. 116 117.

Kommentoi