Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stora Enso palkkasi Anjalankosken tehtaille 120 kesätyöntekijää

Lisäksi työllistetään nuoria kahden viikon ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluohjelman kautta.

Lähes kaikki Stora Enson kesätyöntekijöistä on valittu. Valtaosa heistä on jo aloittanut tehtävissään. Eri puolilla Suomea työskentelee yli 700 kesätyöntekijää 150 eri tehtäväkokonaisuudessa. Lisäksi työllistetään nuoria kahden viikon ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluohjelman kautta.

Anjalankosken tehtaille kesätyöntekijöitä palkattiin 120.

– Ennen kesälomakautta on tärkeää antaa hyvä perehdytys tehtävään ja varmistaa, että työtehtävien lisäksi turvallisuusasiat sisäistetään huolellisesti. Siksi työtehtäviin opastukseen ennen lomakautta käytetään aikaa, sanoo Anjalankosken tehtaiden henkilöstöpäällikkö Anne Ruohoniemi tiedotteessa.

Kesätyöntekijät työskentelevät tulevana kesänä pääosin tuotannon eri tehtävissä, laborantteina, käytöntarkkailijoina, logistiikan työnjohtotehtävissä, kunnossapidon tehtävissä, tietohallinnossa sekä puunhankinnan eri tehtävissä.

Stora Enso on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jossa sitoudutaan kuuteen vastuullisen kesätyön periaatteeseen, joiden avulla rakennetaan parempia kesätyökokemuksia. Periaatteita ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Kesätyöntekijöille tehdyssä kyselyssä parhaimmiksi seikoiksi kesätyössä nostettiin avun ja tuen saaminen työtehtävissä, hyvin kohtelevat työkaverit, riittävä turvallisuusperehdytys, mielenkiintoiset työtehtävät sekä avoin ja vastaanottava ilmapiiri. Kesätyötä yhtiössä pidettiin myös hyvänä referenssinä tulevaisuuden uralle.