Tyhjennysvälit pyritään palauttamaan normaaleiksi kahden viikon tai enintään kolmen viikon kuluessa.
Kymenlaakson Jätteen urakoitsijana useilla urakka-alueilla hoitanut Jätehuolto Laine Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. Kymenlaakson Jäte on alkanut järjestellä jätteenkuljetuksia uudelleen nopealla aikataululla alueella jo toimivien jätteenkuljetusyritysten kanssa, joille alue on tuttu ja joilla on paikallistuntemusta.
– Tässä ennakoimattomassa tilanteessa yhtiö tekee ja on jo tehnyt tiivistä yhteistyötä urakoitsijoiden ja viranomaisten kanssa varmistaakseen palvelujen jatkuvuuden ja toiminnan, toteaa toimitusjohtaja Kati Manskinen tiedotteessa.
– Olemme kuitenkin löytäneet nopealla aikataululla uudet urakoitsijat, jotka ovat lupautuneet hoitamaan kaikki Jätehuolto Laineelta pois jäävät kuljetusurakat, kertoo Manskinen.
Asukkailta toivotaan muutostilanteessa kärsivällisyyttä.
Mervi Haukkala
Asuinkiinteistöjen jätteenkuljetuksissa urakoitsija vaihtuu osassa Kouvolan, Iitin, Kotkan ja Mäntyharjun kuljetuksia. Kouvolassa ja Iitissä loppujätteen kuljetukset haja-asutusalueella siirtyvät uudelle urakoitsijalle, samoin toisen taajamaurakan loppu- ja pakkausjätteet. Kotkassa biojäte, kartonki, metalli ja lasi siirtyvät uudelle urakoitsijalle. Mäntyharjulla sako- ja umpisäiliölietteiden kuljetusurakoitsija vaihtuu. Kuntien kiinteistöjen jätteenkuljetuksissa on kuljetettu kaikki eri jätelajit. Urakoitsija vaihtuu Kotkassa, Kouvolassa, Iitissä, Haminassa, Virolahdella, Miehikkälässä ja Pyhtäällä. Poikkeustilanne ei vaikuta ensi heinäkuussa alkaviin uusin jätteenkuljetuksiin.
Heti viikon 7 alkuun mennessä urakoitsijat eivät saa kaikkia tarvitsemiaan jäteautoja ja kuljettajia kaikille siirtyville reiteille. Sen vuoksi eräillä tyhjennysreiteillä jäteastioiden tyhjennysväliä joudutaan määräaikaisesti pidentämään. Tyhjennysvälit pyritään palauttamaan normaaleiksi kahden viikon tai enintään kolmen viikon kuluessa.
Tyhjennysvälien pidennyksiä tehdään sellaisilla reiteillä, joissa pidennysten arvioidaan aiheuttavan kokonaisuuden kannalta vähiten haittaa. Samalla huolehditaan siitä, että tyhjennykset toimivat katkoksetta siellä, missä kertyvät jätteet voivat aiheuttaa eniten haittaa asukkaille tai ympäristölle.
– Kuljetukset siirtyvät uusille yrityksille viimeistään maanantaina 13. helmikuuta. Muutostilanteessa asukkailta toivotaan kärsivällisyyttä, kun osalla asukkaista jäteastian tyhjennysväli poikkeaa väliaikaisesti totutusta, toivoo kuljetuspalvelupäällikkö Mervi Haukkala.
Ajankohtaisesta tilanteesta ja määräaikaisista tyhjennysvälien pidennyksistä tiedotetaan asukkaille muun muassa yhtiön verkkosivuilla ja medioiden kautta. Lisäksi ensi viikolla tiedotetaan tarkemmin isännöitsijöille taloyhtiöitä koskevista jätteenkuljetuksista ja kuntia niiden kiinteistöjen jätteenkuljetuksista.