Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tontille satanut lumi on kiinteistön omistajan vastuulla: Lunta ei saa kasata kadulle tai toisen tontille

Katujen kunnossapitohenkilöstö toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä aurauksen odottamisessa.

Kouvolan kaupunki muisttaa tiedotteessaan, että ilmassa leijaileva lumi ei ole kenenkään omaisuutta, mutta kun se laskeutuu maahan, se kuuluu kiinteistönomistajalle. Lunta ei saa kasata kadulle tai toisen tontille.

Liikenneväylät aurataan kunnossapitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. Pää- ja kokoojakadut aurataan ensin, sen jälkeen tonttikadut. Kaikkia tonttikatuja ei ehkä ehditä aurata tänään, joten aamulla aurataan loput.

Kiinteistöjen ja tonttiliittymien edustan kunnossapitoon liittyvät asiat ja vastuunjaot puhututtavat kuntalaisia. Etenkin tonttiliittymät ja niihin mahdollisesti kertyvät aurausvallit ovat asia, josta tulee usein kysymyksiä. Kiinteistöllä ja sen liittymissä oleva lumi on yksiselitteisesti lain mukaan kiinteistön omistajan vastuulla; sitä ei saa siirtää naapurin tai kaupungin puolelle. Mikäli lumi ei mahdu omalle kiinteistölle, sen voi viedä lumenkaatopaikalle.

Kiinteistöllä ja sen liittymissä oleva lumi on lain mukaan kiinteistön omistajan vastuulla.

Oikeudellisen vastuunjaon perusteella tontinomistajan tulisi huolehtia tonttiliittymänsä lumenpoistosta myös niiltä osin, kuin kyse on kaupungin auraamisen yhteydessä tonttiliittymään kertyneistä lumista. Vaikka oikeusperusta on tältä osin selvä, ei kaupungin tarkoituksena ole, että suuria lumi- tai jäämassoja tieten tahtoen työnnetään hankaloittamaan tontinomistajien arkea.

Taloyhtiöt ja naapurit voivat tarttua ongelmaan yhdessä

Runsasluminen talvi lisää luonnollisestikin taloyhtiöiden kustannuksia, mutta lumiongelmaan kannattaa tarttua kimpassa.Taloyhtiöiden tai miksei omakotitalojenkin kannattaa tilata kuorma-auto viemään lunta pois lumenkaatopaikalle ja jakaa kuljetuskustannukset.

Kouvolan kaupungin ylläpitämät lumen vastaanottopaikat sijaitsevat Marjoniemessä Kasarminkadulla ja Kuusankoskella Käpylänrinteellä. Marjoniemen lumen vastaanottopaikalle pääsy edellyttää sähköisen tunnistimen käyttöä ja Käpylänrinteen osalta lupaa on pyydettävä katupäivystyksestä. Niin urakoitsijoita kuin yksityisiä laskutetaan lumenkaatopaikalle tuotavista kuormista.

Työrauha auraajille – palautteet palautepalvelun kautta

Katujen kunnossapitohenkilöstö toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä aurausta odottaessa ja että työnjohdolle ja auraajille annetaan työrauha. Tiedotteen mukaan auraajat varmasti tekevät parhaansa. Palautteet toivotaan laitettavan esisijaisesti kaupungin sähköisen palautepalvelun kautta. Sieltä palautteet tulevat välittömästi katujen kunnossapitoa hoitavien tiedoksi ja toimenpiteitä varten.