Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rekka tukki liikennettä Matarojantiellä Keltakankaan Abc:n liittymän lähellä – Tie on nyt auki

Lasia kuljettava rekka tukkii liikennettä 15-tien liittymässä Matarojantiellä. Kuljettaja oli kääntymässä valtatieltä tauolle Keltakankaan Abc:lle, kun voimansiirto rikkoutui, päivystävä palomestari Reijo Houni Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.

Hinausauton odotettiin saapuvaksi kello 21 aikaan. Pelastuslaitos ohjaa liikennettä, joka ei ole ruuhkautunut, sillä rekka jumittui vain toiselle kaistalle. Toista kaistaa pitkin pääsee kulkemaan onnettomuuspaikan ohi.

Tie saatiin auki lopulta vartin yli yhdeksään mennessä, Houni vahvistaa.

Päivitetty 23.9.2022 kello 22.00: lisätty tieto tien aukeamisesta.