Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syyskuun alussa Reunan Wanhaan kirjahalliin otetaan taas kirjoja – "Olemme jo nähneet senkin, että joku tulee katumapäälle ja hakee pois tuomiaan kirjoja"

Reuna avaa pop-up kirjakaupan Kouvolan keskustaan kauppakeskus Valtariin jo lokakuussa.

Hyvät kokemukset ja erittäin positiivinen asiakaspalaute saivat Reuna-kustantamon laajentamaan Joulukirjakauppa-kokeiluaan. Vuonna 2020 joulukirjakauppa oli kolme viikkoa kauppakeskus Manskissa, vuonna 2021 kuusi viikkoa kauppakeskus Hansassa ja tänä vuonna 10 viikkoa kauppakeskus Valtarissa Kouvolankadulla. Avajaiset ovat 17.10. ja pop up -kauppa on avoinna aatonaattoon asti.

– Kaksi vuotta sitten koronarajoitukset olivat tiukimmillaan ja tilassa sai olla vain kymmenen ihmistä kerrallaan, mutta silti kirjailijat tulivat vierailulle Kouvolaan ja väki rohkeni ostoksille. Kirjoja, kirjallisia keskusteluja ja lahjakirjojen postituspalvelua oli kaivattu niin paljon, kertoo kirjakauppias Tarja Tornaeus.

Reunan kirjakauppakonseptiin kuuluu myös vanhan ajan palvelukulttuurin elvyttäminen. Kirjoista ja lukukokemuksista keskustellaan vierailevien kirjailijoiden kanssa, signeeratut kirjat kääritään lahjapaperiin ja postitetaan tarvittaessa asiakkaan puolesta.

Joulukortit ovat Reunan omien graafikoiden ja taiteilijoiden tekemiä, ja postimerkitkin saa kirjakaupasta.

Vuoden 2022 alusta lähtien Reunan toimintaa vetää kirjailijajoukko, ja kustantamon perustanut Tornaeus keskittyy kirjakauppaan ja tapahtumiin. Yhteistyö kirjailijoiden ja Reuna toimitusjohtajan, kirjailija Olli Sarpon kanssa jatkuu kuitenkin tiiviinä.

– Reunan kirjailijat tulevat talkoolaisiksi joulukirjakauppaan. Samalla he pääsevät tapaamaan omia lukijoitaan ja esittelemään uutuuskirjojaan. Viime vuodesta muistan monia hienoja kirjallisia keskusteluja, toteaa Sarpo, jonka isoäidillä oli Seinäjoella kirjakauppa.

– Vietin lapsuuden kirjakaupassa, joka oli taiteen ja sivistyksen keskus. Sitä perinnettä me reunalaiset haluamme jatkaa.

Joulukirjakaupassa nähdään talkoolaisina Reunan hallituksen kirjailijajäsenet Johanna Hasu, Tarja Jussila ja Jukka Sakki sekä monia muita kymenlaaksolaisia kauno- ja tietokirjailijoita.

Syksyn uutuuskirjoista esitellään muun muassa seitsemäs Joulukalenteri-tarinakokoelma, kouvolalaisen Maija Niinimäen uusin Viljami Vitikainen -sarjan nuortenkirja, kotkalaisen Reka Hämäläisen kreikkalaisia kertomuksia kirjassa Alistettu Ateena ja Sari Rajulinin kokemuksia kesäkanoista uudessa kokoelmassa Kanavoimaa.

Reunalla on kokemusta siitä, miten kirjakaupan ympärille syntyy elämää. Myllykoskella Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla käyvät myös kissojen ystävät tapaamassa Suomen ainoaa kirjakauppakissaa Nappia.

Vanhoilla kirjoilla vuoratusta Wanhasta kirjahallista on tullut suosittu nähtävyys. Kesän mittaan seiniltä on haettu niin paljon kirjoja, että lisää voidaan ottaa vastaan 1.–9. syyskuuta.

– Nyt kun kirjoja kerätään ja kierrätetään jo kolmatta kesää, ollaan nähty sekin että joku tulee katumapäälle ja hakee pois tuomiaan kirjoja. Joka päivä meiltä kysellään, onko sitä-ja-sitä nuoruuden suosikkikirjaa näkynyt, naureskelevat Sarpo ja Tornaeus.

Uudistajana tunnetun Reunan vetäjät korostavat, että innovaatiot syntyvät itsestään ja puolivahingossa, kun mielen pitää avoimena asioiden tekemiselle uudella tavalla. Molemmat odottavat innolla, mitä uusia ideoita joulukirjakaupan kohtaamiset tuovat tullessaan.