Tällä hetkellä Kymsoten rokotuspisteillä käy asiakkaita jopa ruuhkaksi asti.
Kymsote laajentaa ajanvarauksen koronarokotteen 4. annokselle uusiin ikäryhmiin.
Vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluvat 18 vuotta täyttäneet sekä kaikki 70–74-vuotiaat pääsevät rokotuksiin 25.7. alkaen, kaikki 65–69-vuotiaat 8.8. alkaen ja kaikki 60–64-vuotiaat 22.8. alkaen.
Ajanvarauksen avauduttua voivat vuorossa olevaan ikäryhmään kuuluvat henkilöt hakea 4. annoksen myös ilman erikseen varattua aikaa Kymsoten walk in -koronarokotuksista. Koronarokotteen 4. annoksen voi ottaa, kun edellisestä on kulunut vähintään 3 kuukautta.
Tällä hetkellä Kymsoten rokotuspisteillä käy asiakkaita jopa ruuhkaksi asti.
– Voi sanoa, että juuri nyt rokotuspisteillämme on kiireinen tunnelma. Varattavia aikoja on mennyt hyvin kaupaksi, mutta väkeä saapuu paljon myös walk in -rokotuksiin, kertoo Kymsoten hallintoylilääkäri Kari Kristeri.
– On kuitenkin vain hyvä asia, että asukkaat käyvät hakemassa kaikki heille tarjolla olevat rokotusannokset. Lisäämme resursseja rokotuspisteillemme koko ajan.