Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Autoilija suistui Sippolantieltä torstai-iltana – Vastaan tulleen sinisen henkilöauton kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille

Tuntemattomaksi jäänyt auto oli ajanut osittain vastaantulevien kaistalla kohti Metsäkylää Sippolantien ja Alaportintien risteyksessä.

Sippolantiellä Kouvolassa sattui torstaina illalla ulosajo, josta Kaakkois-Suomen poliisi pyytää havaintoja.

Henkilöauto suistui tieltä lähellä Alaportintien risteystä väistettyään vastaan tullutta autoa. Tapaus sattui hieman iltayhdeksän jälkeen.

Rikoskomisario Sini Ilves kertoo, että vastaan ajanutta autoilijaa ei ole toistaiseksi tavoitettu. Ojaan ajanut kuljettaja on kertonut ulosajon syyksi vastaantulijan ajamisen väärällä kaistalla.

– Selvitetään vastapuolen näkemystä siitä, miksi tieltä suistuminen on tapahtunut, Ilves sanoo.

Havaintoja pyydetään Ilveksen mukaan vastaantulijan tavoittamiseksi ja henkilöllisyyden selvittämiseksi. Tässä vaiheessa häntä ei epäillä rikoksista.

Poliisin tiedotteesta selviää, että vastaantulija liikkui pienellä sinisellä hieman vanhemmalla autolla. Hän kulki Metsäkylään päin eikä pysähtynyt tapahtumapaikalle.

Poliisi pyytää vastaantulijoiden kaistalla ajanutta autoilijaa ilmoittautumaan poliisille. Hänen käyttämäänsä henkilöautoa koskevat havainnot pyydetään ilmoittamaan Kaakkois-Suomen poliisin vihjenumeroon 0504479574 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.