Kymmenen hehtaaria maastoa palaa Elimäellä

Kouvolassa on syttynyt maastopalo Elimäen ja Korian välillä maantaina iltapäivällä. Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Mika Ruokolaisen mukaan maastoa paloi noin kymmenen hehtaaria Sarkapalontien ja Vähämoisiontien välisessä maastossa.

Palo on saatu rajattua, ja pelastuslaitos kastelee paloalueen reunoja. Ruokolainen arvoi, että sammutustyöt kestävät noin kello 21.30 saakka.

Paloa oli sammuttamassa parhaimmillaan kymmenkunta pelastusyksikköä Kymenlaakson pelastuslaitokselta, mutta osa niistä on voitu jo vapauttaa tehtävästä.

Kova ja puuskainen tuuli hankaloitti pelastajien työtä. Tuli poltti taimikkoa ja heinäpeltoa. Se ehti myös mustuttaa vanha navetan kulmaa, mutta palokunta ehti väliin ja rakennus pelastui.

Asuinrakennuksiin palo ei uhannut levitä.

Ruokolainen kertoo, että palo on saanut alkunsa nuotiosta, jossa maanomistaja poltti pari päivää sitten puutavaraa. Nuotio oli jäänyt kytemään ja maanantaina puhaltamaan yltynyt tuuli herätti liekit henkiin.

Ulkopuolinen henkilö huomasi palon ja teki ilmoituksen savuhavainnosta kello 16.41.

Uutista on päivitetty lisätiedoilla kello 19.38.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka