Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korialla, Myllykoskella, Anjalassa ja Inkeroisissa useita tiepäällystyskohteita kesällä

Tekninen lautakunta päättää ensi tiistaina päällysteohjelman tälle vuodelle. Pääpaino kestopäällysteen uusimisessa kohdistuu kaikkein vilkasliikenteisimpiin kohteisiin.

Talousarviossa uudelleenasfaltointiin on varattu 1 miljoona euroa ja se kohdistetaan tänäkin vuonna l hoitoluokan pääväyliin ja kokoojakatuihin sekä osin jalankulku- ja pyöräteihin. Alueiden valmiiksi rakentamisen tai saneerauksien yhteydessä tapahtuvat asfalttipäällystystyöt eivät sisälly tähän ohjelmaan, vaan toteutetaan kukin hankkeen yhteydessä erikseen.

Ohjelmassa on uusintapäällystettävää katua ja kevyen liikenteen väylää yhteensä noin 13 kilometriä. Ohjelma sisältää yhteensä 27 kohdetta. Kevyen liikenteen väyliä päällystetään noin 5 kilometriä ja katujen uudelleenpäällystämiskohteita on noin 8 kilometriä.

Korialla päällystetään Suviojantietä 900 metriä ja Kasarmintie välillä Anjalantie–Pioneeritie 590 metriä.

Myllykoskella päällystetään Sairaalankaari 831 metriä, Myllykoskentie 318 metriä ja Rautakorventie 300 metriä.

Anjala–Inkeroinen alueen kohteet ovat Elimäentie kirkolta Elyn rajalle 1800 metriä, Koivulaaksontie 100 metriä, Urheilutie 100, Metsäkulmankaari välillä Mämmälänkaari–Päätien siltä 646, Rättärintie–Haukiojantie 635 metriä ja Kirkkovuorentie 340 metriä.