Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kouvola-Kotka/Hamina -ratahankkeessa uusitaan seitsemän rautatiesiltaa – Rataa päällystetään Inkeroisissa ja välillä Ojamaa–Myllykoski

Siltatyöt on jo käynnistetty Keltakankaalla, Myllykoskella, Myllojalla ja Osolankoskella.

Kouvola-Kotka/Hamina -ratahankkeessa on kiireinen vuosi. Hanke muun muassa korjaa tai uusii seitsemän rautatiesiltaa. Siltojen ohella toinen iso kokonaisuus on Inkeroisten liikennepaikalla tehtävät työt, joihin kuuluu myös uuden alikulkusillan rakentaminen.

Siltakohteet on niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi.

– Siltoihin kohdistuvilla toimenpiteillä edistetään hankkeen tavoitetta nostaa rataosuuden akselipainoa 25 tonniin. Akselipainon nosto on yksi hankkeen merkittävimmistä tavoitteista, johon tullaan pääsemään kuluvan vuoden loppuun mennessä, hankkeen projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Väylävirastosta kertoo.

Siltaurakkaan kuuluvat Keltakankaan alikulkusilta, Myllykosken alikulkusilta, Myllyojan ratasilta, Osolankosken ratasilta, Kyminlinnan alikulkusilta, Lainekadun alikulkusilta ja Tökkärin ratasilta. Työt on jo käynnistetty Keltakankaalla, Myllykoskella, Myllojalla ja Osolankoskella. Loput siltatyömaat käynnistyvät kesällä.

Inkeroisten alikulkusillan uusiminen on sekin osa akselipainon nostoon tähtääviä töitä. Lisäksi asema-alue muokataan vastaamaan nykyvaatimuksia muun muassa esteettömyyden osalta, ja sähköratarakenteita ja ratapihan valaistusta uusitaan tänä vuonna.

Vuoden 2022 aikana jatketaan viime vuonna aloitettua turvalaitteiden uusimista. Turvalaiteurakka valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2023.

Hankkeen perusparannusosuuteen kuuluvaa radan päällysrakenteen uusimista tehdään tänä vuonna Inkeroisissa sekä Ojamaa–Myllykoski -välillä.