Ensimmäisillä kuntsareilla kannattaa varautua siihen, että sukat kastuvat

Keskilaakso-Rastit alkavat ensi viikon keskiviikkona 13.4. Myllykoskella.

Maapallo pyörii vielä, vaikka maailman meno muuttuu aina vain hurjemmaksi ja ihmeellisemmäksi. Onneksi saamme ja voimme suunnistaa täällä Suomessa. Varma kevään merkki on iltarastikauden alkaminen. Keskilaakso-Rastit alkavat tänä keväänä keskiviikkona 13.4. Myllykoskella.

Tätä kirjoittaessani lunta on vielä napaan asti, mutta todennäköisesti lunta on iltarastikauden avauksessa vähemmän. Kannattaa kuitenkin varautua parissa ensimmäisessä tapahtumassa siihen, että sukat kastuvat – tai varata mukaan saappaiden jatkovarret.

Vaikka kausi nyt aloitetaan ns. normaalisti, korona on yhä keskuudessamme. Siksi käteisen rahan käyttö pyritään vähentämään minimiin. Nyt on hyvä aika tutustua Rastilippu-palveluun ja luoda sinne tarvittavat tunnukset. Rastilipun käyttäminen ei maksa suunnistajalle mitään. Maksa siis karttamaksu Rastilipun kautta, sen sijaan, että tuot taskulämpimiä nihkeitä kolikoita mukanasi iltarastipaikalle. Rastilippua käyttämällä helpotat ratamestareiden työtä.

Rastilippu löytyy osoitteesta www.rastilippu.fi. Todennäköisesti jotain muutoksia tulee kauden aikana, jos ei muuhun niin opastuksiin tapahtumapaikoille. Kannattaa siis katsoa viime hetken ohjeet netistä http://iltarastit.kouvolansuunnistajat.fi/. Samasta paikasta löytyvät ohjeet myös kausikortin ostamiseen.

Ohjeita suunnistajille

Älä ota käteistä rahaa mukaan kausikorttia varten. Osta kausikortti nettikaupassa.

Maksa karttamaksu Rastilippu-palvelussa.

Pukeudu sään mukaan ja ota mukaan varajalkineet, vaikka sää olisi hyvä. Metsässä jalat kastuvat helposti kuivallakin säällä.

Varaa mukaan läpinäkyvä muovitasku suojaksi kartalle.

Pelastussuunnitelma edellyttää, että järjestäjällä on tiedossa kaikkien metsään menevien oikeat nimet. Ilmoita siis oikea nimesi, kun ilmoittaudut.

Jos et tiedä mikä rata sopii sinulle, kysy neuvoja ratamestarilta. Hän on laatinut radat ja osaa kertoa mitä eroa niissä on.

Tutustu myös muihin ohjeisiin.

Kuntosuunnistus ei ole kilpailu, eli jos et tahdo aikaasi julkaistavan, muista ilmoittaa se.

Kaikki suunnistajat käyttävät emit-korttia. Sen avulla valvotaan sitä, että kaikki ovat palanneet takaisin maastosta. Jos sinulla ei ole omaa emit-korttia saat lainakortin ilmaiseksi. Kysy tarvittaessa neuvoja emit-kortin käyttöön.

Suunnistajat suunnistavat omalla vastuullaan. Hanki itsellesi kuntosuunnistajan vakuutus.

Muista ilmoittautua maalissa! Ilmoittaudu vaikka keskeyttäisit tai suunnistit ilman ajanottoa, jottei sinua tarvitse lähteä etsimään. Huom. tämä on tärkeää!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka