Kouvolassa koronarokotetaan lauantaina kahdessa kauppakeskuksessa – Kymsotella käytössä kaikki kolme rokotevalmistetta

Kymsote järjestää lauantaina 2.4. walk in -koronarokotuksia Kouvolassa sijaitsevissa Veturi- ja Hansa-kauppakeskuksissa. Veturissa rokotuksia jaetaan kello 10–16 ja Hansassa kello 9–14.30. Ensisijaisesti annettava rokotevalmiste on Pfizerin Comirnaty.

Veturin koronarokotukset jaetaan K-Citymarketin sisäänkäynnin luona, kukkakaupan viereisessä tilassa. Hansassa walk in -rokotuspäivä pidetään kauppakeskukseen vakiintuneessa Kymsoten rokotuspisteessä, jonne kuljetaan Manskin puolen sisäänkäynnistä.

– Varsinaisten rokotuspisteiden ulkopuolelle jalkautumisesta meillä on ollut vain positiivisia kokemuksia, ja saatu palaute on ollut hyvää. Toivomme saman jatkuvan, kun tänä viikonloppuna suuntaamme ensi kertaa Veturiin, sanoo Kymsoten rokotuskoordinaattori Mari Ollas.

Walk in -koronarokotuksiin voivat saapua kaikki 12 vuotta täyttäneet kymenlaaksolaiset.

Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi suosituksen 4. rokoteannoksesta kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä hoivakodissa asuville iäkkäille. Neljäs annos voidaan antaa, kun edellisestä on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Kymsotella on käytössään kolme koronarokotevalmistetta, Comirnaty, Spikevax ja viimeisimpänä Nuvaxovid. Nuvaxovid-valmistetta suositellaan erityisesti henkilöille, joille ei voida antaa mRNA- rokotetta. Valmistetta tarjotaan kaikille halukkaille, eikä sen ottaminen vaadi esimerkiksi lääketieteellistä selvitystä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka