Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Inkeroisten keskustan alikulku suljettuna yli puoli vuotta - Reitti pysyy auki kevyelle liikenteelle

Väylävirasto tiedottaa, että maantie 354 suljetaan Inkeroisten alikulkusillan kohdalla. Yhteydet Asematielle ja Meijerinkujalle säilyvät käytettävissä. Alustavan aikataulun mukaan ajoneuvoliikenne pääsee taas kulkemaan sillan alitse lokakuun 2022 alussa. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitti pyritään pitämään auki rakentamisen aikana.

Inkeroisten alikulkusillan uusiminen on osa Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeella tehtäviä junien sallittujen akselipainojen nostoon tähtääviä töitä.

Uuden alikulkusillan rakentaminen tehdään vaiheittain

Inkeroisten uusi alikulkusilta rakennetaan kahtena erillisenä lohkona nykyisen sillan molemmin puolin sillan sivuilla.

– Valmiit siltalohkot siirretään paikoilleen siirtokatkoissa. Länsipuolen siltalohko on tarkoitus siirtää kesäkuun puoleenväliin mennessä ja itäpuoli heinäkuun loppuun mennessä. Rakentamisen jaksottaminen pitää liikennekatkot lyhempinä, jolloin vaikutus rataliikenteeseen on pienempi, hankkeen projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Väylävirastosta kertoo.

Tulevien siirtokatkojen aikana syntyy melua lähiympäristöön vanhan sillan purusta sekä uuden sillan perustustöistä.

Sillan rakentamisen lisäksi sillan alla kulkevan tien tasausta siirretään alemmas, jotta sillalle saadaan riittävä alikulkukorkeus. Sillan alle on tulossa täysin uusi tierakenne 200 metrin matkalta. Tiedossa on siis louhintatöitä ja sen myötä melua lähiympäristöön.

Inkeroisten liikennepaikan muut hankkeessa tehtävät työt

Inkeroisten liikennepaikan urakoissa muokataan asema-alue vastaamaan nykyvaatimuksia muun muassa esteettömyyden osalta. Asema-alue ja matkustajalaiturit rakennetaan esteettömiksi. Uusi esteetön reitti tulee kulkemaan uusittavan alikulkusillan kautta. Hankkeessa uusitaan myös ratapihan turvalaitteet ja uusitaan sähköratarakenteita.

– Inkeroisten asema-alueen ja Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeen muiden kohteiden rakentaminen vuonna 2022 vaikuttaa matkustajaliikenteeseen huhtikuusta marraskuuhun 2022, Nirhamo muistuttaa.

Tällä ajanjaksolla päivisin kulkevia junavuoroja perutaan töiden mahdollistamiseksi. Rakentamisen ajoittaminen pääasiassa päiväsaikaan rauhoittaa illat ja yöt rakentamisen aiheuttamalta melulta koko hankealueella Kouvolasta Kotkaan ja Haminaan.