Kymenlaaksossa vedotaan valtatien 15 korjaamiseen kohdistuvan määrärahan puolesta

Kymenlaakson kauppakamari, kaikki Kymenlaakson kunnat ja kaupungit, Kymenlaakson maakuntaliitto, Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote sekä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamk lähettivät juuri vahvan, yhdessä laaditun vetoomuksen valtatie 15 korjaamiseen kohdistuvan investointimäärärahan puolesta.

Vetoomus lähetettiin liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle ja elinkeinoministeri Mika Lintilälle sekä ministeriöihin. Vetoomus lähetettiin myös Väylävirastolle.

Kärkenä vetoomuksessa on korjauksen investointimäärärahan suuruus. Vetoomuksessa tähdennetään määrärahan osoittamista valtion budjetista täysimääräisenä, 126 miljoonaa euroa.

Yhteisestä edunvalvontatyöstä valtatien 15 osalta päätettiin Kymenlaakson kauppakamarin järjestämässä Vaikuttajafoorumissa 16.9. Tilaisuudessa olivat läsnä maakunnan kaikki kunnanjohtajat ja kaupunginjohtajat lukuun ottamatta Pyhtään kunnanjohtajaa, jota edusti kunnanhallituksen puheenjohtaja Toni Vanhala. Samoin paikalla oli vetoomuksen allekirjoittaneista Xamkin rehtori ja maakuntajohtaja. Vetoomuksella on näin ollen erittäin laaja tuki. Edunvalvontatyötä johtamaan valittiin elinkeinoelämää ja yrityksiä edustava Kymenlaakson kauppakamari.

Valtatie 15 investointia on saatu jo kymenlaaksolaisten yhteisellä edunvalvonnalla edistettyä niin, että se sisällytettiin kolmen muun hankkeen kanssa keväällä uuteen Liikenne12 -ohjelmaan. Ohjelmalla on laaja parlamentaarinen lähtökohta toimia vaalikaudet ylittävänä, liikenneinvestointeja ohjaavana valtakunnallisena ohjelmana.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka