Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivystyksen potilasmäärät nousussa – Odotusajat pidentyneet muun muassa infektio-oireisten potilaiden vaatiman erityishuomion vuoksi

Kymsoten päivystyksen potilasmäärät ovat nousseet ja potilaat viipyvät päivystyksessä aikaisempaa kauemmin. Tämä koskee sekä Kymenlaakson keskussairaalan että Pohjois-Kymen sairaalan päivystystoimintaa.

Päivystyksessä hoidetaan kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita oireen vaatiman kiireellisyyden mukaisessa järjestyksessä. Lievemmin sairastuneiden odotusajat voivat venyä nykyisestä.

– Syynä pidentyneeseen odotusaikaan, lisääntyneen potilasmäärän lisäksi, ovat muun muassa infektio-oireisten potilaiden vaatima erityishuomio, esimerkiksi hoitajien pukeutuminen suojavarusteisiin sekä kotona pärjäämättömien vanhusten osuuden lisääntyminen ja potilaiden hoitoisuuden kasvu. Hoitajia joudutaan tarvittaessa siirtämään kiireellisempien tapausten hoitoon tarkkailualueille, päivystyksen ylilääkäri Kimmo Salmio sanoo.

Henkilö otetaan hoidettavaksi päivystyksessä, jos hoitoa ei voi kiireellisyyden vuoksi siirtää seuraavaan päivään tai viikonlopun yli tai jos kiireellisen hoidon toteutuminen muualla on epävarmaa. Hoidon kiireellisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon henkilön terveydentila, toimintakyky sekä sairauden tai vamman ennakoitavissa oleva kehitys.

Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa ja hoitopaikan valinnassa noudatetaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) laatimia valtakunnallisia kiireellisen hoidon perusteita. Kiireettömämmät vaivat hoidetaan ensisijaisesti terveysasemilla.

Pelkän sairauslomatodistuksen tarpeessa olevien toivotaan välttämään päivystykseen hakeutumista. Kymsote kehottaa Kymenlaakson alueen työnantajia harkitsemaan muutoksia sairauslomakäytäntöihin. Erityisesti kehotetaan tarvittaessa laajentamaan ”oma ilmoitus esimiehelle” -käytäntöä. Työnantajien tulisi suosia ohjeita, joissa työntekijä voi jäädä sairastamaan kotiin omalla ilmoituksella esimiehelle, ilman lääkärintodistusta, esimerkiksi 3-7 päiväksi.

Ennen päivystykseen hakeutumista Kymsote toivoo asiakkaan tekevän etukäteen oirearvion Omaolo-palvelussa (omaolo.fi) tai soittavan Päivystysapuun puhelinnumeroon 116 117 ja nauhoitteen ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista.