Viihdyttävä jokamiehenluokka kiinnostaa taas kuskeja – Kausi päättyy sunnuntaina Pikkusuolla

Harri Sihvola

Kaakkois-Suomen kauden viimeiset jokamiehenluokan autokilpailut ajetaan sunnuntaina. Pikkusuon moottoriradalla järjestettävien kilpailuiden järjestelyistä vastaa Anjalankosken Urheiluautoilijat.

– Toiminnan täyteinen vuosi, kilpailuiden osalta, päätetään mukavasti aina viihdyttävän jokamiehenluokan parissa, kertoo kilpailunjohtaja Irmeli Sihvola.

Tapahtuma Inkeroisten Pikkusuolla on jo kolmas tällä kaudella. Pikkusuon kilpailujen lisäksi edellisenä viikonloppuna yhdistys järjesti SM-rallisprintin Järvi-Anjalan maisemissa.

– Jokamiehenluokka on takuulla viihdyttävin autourheilumuoto, joka ei jätä ketään kylmäksi. Radalla tapahtuu koko ajan nopeassa tahdissa. Lajiin kuuluu olennaisena pienet kontaktit. Joskus autot saattavat jopa kilpailun tiimellyksessä mennä nurin. Hyvien turvavarusteiden ansiosta henkilövahingoilta yleensä vältytään.

Jokamiehenluokka elää tällä hetkellä nousukautta Suomessa. Kilpailuissa osanottajamäärissä on havaittu hienoista nousua. Uusia kuljettajatutkinnon suorittaneita on myös viime vuosia enemmän.

– Yhdellä autolla voi ajaa useampi kuljettaja. Kysymyksessä on siis todellinen koko perheen harrastus. Ei siis mikään ihme, että jokamiehenluokka on pysynyt kansan suosikkina aina sieltä seitsemänkymmentäluvun puolivälistä asti.

Sunnuntaina Pikkusuolla kilpaillaan viidessä eri luokassa. Kilpailun aloittavat, lähdöt limittäin ajettavat, nuorten ja naisten luokat. Tauon jälkeen radalle saapuu aina näyttävä etu- ja kardaanivetoisten autojen luokka. Seuraavaksi on vuorossa yleinen. Päivän päättävät seniorit, joissa on mukana kilpailijoita aivan sieltä lajin alkuajoilta lähtien.

Moottoriradalla on yleisölle runsaasti katselutilaa. Alueelta löytyy tuhannen hengen istumakatsomo. Sen lisäksi seisomapaikkoja on ympäri rata-aluetta. Parkkialueet ovat aivan katsomoiden välittömässä läheisyydessä.

– Toivotamme yleisön lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan autourheiluviihteestä sekä nauttimaan välissä kioskiemme antimista mukavassa syksyisessä säässä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka