Elimäellä partiotaitokisat 7–12-vuotiaille partiolaisille: Erikoispöntön rakentaminen osoittautui vaikeimmaksi tehtäväksi – Hauskinta oli ommella kankaasta sankariviitta

Partiotaitokilpailun johtaja, Elimäen Peipposten Elina Leinonen otti sankariviittansa suojiin Peipposten Viherkaalit-joukkueen Saija Leinonen

Saija Leinonen

Kymenlaakson partiopiirin sudenpentu-seikkailija -ikäisille tarkoitetut partiotaitokilpailut järjestettiin lauantaina 2.10. Niinimäen riistapoikien metsästysmajalla Elimäellä. Kisojen piti olla alun perin keväällä, mutta koronatilanteen vuoksi kisat siirrettiin syksylle. Kilpailujen järjestysvastuussa olivat tällä kertaa Elimäen partiolippukunnat Peipposet ja Metsäsudet.

Myllykosken Koskikarojen joukkue ilmoittautumassa kilpailuihin. Saija Leinonen

Kilpailun johtajan, Elimäen Peipposten Elina Leinosen mukaan kerran vuodessa järjestettävät SU-SE-kisat ovat aina mieluinen tapahtuma 7–12-vuotiaille partiolaisille.

– Tuon ikäkauden lapset innostuvat hauskoista tehtävistä ja partiokavereiden kanssa yhdessäolosta tehtäviä ratkaistaessa. Leinonen kertoo, että kilpailun teema vaihtuu vuosittain, ja tänä vuonna teema oli Sankarimatka, jonka tarinassa naapurukset Sakke-sudenpentu ja Siiri-seikkailija lähtevät kotoa partiokololle. Matkalla he kohtaavat kaikkea yllättävää ja he tarvitsevat partiolaisten apua selviytyäkseen perille.

Kilpailussa oli kahdeksan tehtävärastia, jotka oli sijoitettu Niinimäen kuntopolun maastoon. Tehtävät mittasivat kädentaitoja laudan sahauksesta napin ja kankaan ompeluun. Lisäksi mitattiin ensiaputaitoja, asioiden arviointikykyä sekä tieto taito-kysymyksiä.

Tehtävärasteille lähdettiin porrastetusti. Ensin lähtivät pienimmät partiolaiset eli

sudenpennut saattajineen ja siitä 30 minuutin päästä seikkailijat. Joukkueita oli sudenpentujen sarjassa 12 ja seikkailijoiden sarjassa 13. Kaukaisin joukkue tuli Uudenmaan Partiopiiristä Porvoosta. Yhteensä kilpailijoita oli noin 120.

Sudenpentusarjalaisten valmistamat erikoispöntöt. Tehtävänä oli valmistaa linnunpönttö annettujen mittojen mukaan. Saija Leinonen

Pyhtään Korpisusien Ilvekset- sudenpentujoukkue osallistui ensimmäistä kertaa kisoihin. Heidän mielestään hauskin tehtävä oli Luonnon puolesta, jossa piti tunnistaa, mitkä roskat ovat menneet vääriin astioihin. Vaikein tehtävä oli heidän mielestänsä Erikoispönttö, jossa piti mittojen mukaan sahata ja valmistaa linnunpönttö. Seikkailijajoukkue Ankeriaat Kotkan Merihaukoista oli samaa mieltä kuin Ilvekset, että Erikoispönttö oli vaikein. Naulat eivät uponneet, joten osia joutui kiinnittämään teipillä. Hauskin tehtävä heidän mielestään oli Sankariviitta, jossa kilpailijat valmistivat viitan kankaasta ompelemalla. Lopuksi yksi kisailijoista sai sankariviitan hartioilleen.

Sudenpentusarjan voitto meni Elimäen Metsäsusien Kettu-joukkueelle, ja

seikkailijasarjan voitto Karhulan Korvenkävijöiden Ilves B-joukkueelle.

Peipposten Viherkaalit tehtävärastilla miettimässä, miten partiomerkit sijoitellaan paitaan. Tiina Urpunen

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka