Kasvatus- ja opetuslautakunta puoltaan Inkeroisten monitoimitalon uudisrakennukseen esitettyjä hankesuunnitelman muutoksia.
Isoin muutos alkuperäiseen hankesuunnitelmaan on, että nyt koko uudisrakennus rakennetaan pysyväksi, yhtenäiseksi tilaksi, eikä väliaikaisia 5–10 vuoden päästä luovutettavia tiloja hankita tai rakenneta. Myös liikuntasalin kokoa kasvatetaan alkuperäisestä. Tavoitteena on rakentaa kaikkia kuntalaisia palveleva monitoimitalo, joka tukee nykyaikaista opetusta.
Hankesuunnitelman päivitystarkastelun yhteydessä kesän jälkeen on käyty läpi rakentamisen kustannukset ja oppilasmäärien kehitys. Eri vaihtoehtojen tarkastelun jälkeen on päädytty yhteiseen virkamiesesitykseen siitä, että tuleva Inkeroisten monitoimitalo rakennetaan yhtenä, pysyvänä rakennuskokonaisuutena, eikä muita lisätiloja hyödynnetä osana koulun opetustoimintaa. Rakennuskokonaisuuteen sisältyy vuonna 2012 valmistunut yhtenäiskoulun laajennusosa.
Suunnitelmien päivittämisen yhteydessä otettiin myös huonetilaohjelma uudelleen tarkasteluun tilatehokkuuden näkökulmasta sekä huomioitiin liikuntatilojen kokonaistarve eteläisen Kouvolan alueella. Alueen urheiluseurojen palautteen perusteella kouluun tulevan liikuntasalin kokoa esitetään kasvatettavaksi 600 neliömetriin.
Monitoimitalon on tarkoitus olla valmis syyslukukaudella 2024. Uusi koulurakennus mitoitetaan monitoimitalon valmistumisvuoden mukaiseen oppilasmäärään. Myllykosken ja Inkeroisten alueen oppilasmäärän edelleen laskiessa, on sivistysjohtaja Veikko Niemen mukaan pohdittava oppilaaksiottoalueen laajentamista erityisesti tulevien kouluinvestointien yhteydessä.