Rattijuoppoja Korialla ja Inkeroisissa

Poliisi on kirjannut kuluvan viikon aikana Kouvolassa neljä rikosilmoitusta epäillystä rattijuopumuksesta.

Maanantaiaamun jälkeen tavatuista ajoneuvojen kuljettajista kahta epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Toisen heistä epäillään ajaneen alkoholin ja toisen alkoholin sekä huumaavien aineiden alaisena. Lisäksi kahta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena. Toisen heistä epäillään ajaneen myös ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Epäillyistä kaksi tavattiin Korialla, yksi Inkeroisissa ja yksi Jaalassa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka