Lasten ja nuorten hyvinvointi turvataan koronaoloissakin – Lähiopetus ja harrastukset mahdollistetaan, mikäli koronatilanne sen suinkin sallii

Etäopetukseen pystytään tarvittaessa siirtymään nopeasti. Lähtökohta on kuitenkin se, että lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva lähiopetus ja harrastukset mahdollistetaan. Kuvituskuva

Kouvolan kaupunki seuraa tiiviisti koronatilannetta ja sopeuttaa palvelunsa sitä vastaaviksi. Esimerkiksi etäopetukseen pystytään tarvittaessa siirtymään nopeastikin. Lähtökohtana kuitenkin on, että lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva lähiopetus ja harrastukset mahdollistetaan, mikäli koronatilanne sen suinkin sallii.

Kymenlaakso jatkaa edelleen koronatilanteessa leviämisvaiheessa.

– Terveydenhuollon arvioiden mukaan koronatilanne on kuitenkin kääntymässä parempaan suuntaan, kertoo Kouvolan kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén.

– Rokotettujen määrä kasvaa koko ajan, ja tartuntoja todetaan nyt erityisesti rokottamattomien keskuudessa.

Koronatilanteeseen liittyviä rajoituksia on viime päivinä poistettu erityisesti tapahtumia koskien. Alueella on kuitenkin voimassa edelleen vahva maskisuositus.

– Voidaan arvioida, että Kouvolan koronatilanne on olosuhteisiin nähden nyt kohtuullisen hyvä. Tästä kiitos kuuluu alueen asukkaille, jotka ovat noudattaneet koronasuosituksia ja käyneet hakemassa koronarokotteensa. Tätä aktiivista ja vastuullista toimintaa on tarpeen jatkaa: käytetään maskeja, käsidesiä, turvavälejä ja käydään koronarokotuksissa. Erityisesti nuorten olisi tärkeää hyödyntää walk-in-rokotusillat ja muut tarjotut mahdollisuudet turvata oma sekä läheisten terveys, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kannustaa.

Toikka korostaa, että kaupunki seuraa tiiviisti koronatilannetta ja sopeuttaa palvelunsa sitä vastaaviksi. Kaupungin koronatoimenpiteitä linjaava valmiusryhmä kokoontuu viikoittain ja käy jatkuvaa vuoropuhelua esimerkiksi Kymsoten asiantuntijoiden kanssa. Lähtökohtana on, että kuntalaisille mahdollistetaan mahdollisimman normaali arki.

– Kouvolan kaupunki pyrkii koronaoloissakin turvaamaan kaikkien kuntalaistensa, mutta erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin: etäopetukseen siirtyminen ja juniorien harrastusten rajoittaminen ovat viimeinen keino.

– Jos koronatilanne sitä vaatii, kaupungilla on kuitenkin valmius siirtää kouluja etäopetukseen hyvinkin nopeasti.

Kouvolan perusopetus on tiedottanut viime viikkoina useista altistuksista kouluissa.

– Jokainen altistuminen on luonnollisesti liikaa. Tilanne on kuitenkin siinä mielessä hyvä, että tartuntaketjuja ei Kouvolassa ole kouluissa todettu. Jotta näin ei kävisi jatkossakaan, on erittäin tärkeää, että maskeja käytetään edelleen ohjeistusten mukaan, Franzén toteaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka