THL: Kouvolassa yhdeksän tartunnan lauantai – Koko maassa uusia tartuntoja 293

THL kertoi Kouvolan tartuntojen lisäksi yhdestä Kotkassa raportoidusta tartunnasta.

Tartuntamäärä Suomessa oli tänäänkin kolminumeroinen. Risto Aalto

Juho Silventoinen

Kouvolassa on kirjattu lauantaina yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tieto selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä koronakartasta.

Kymenlaaksossa uusia tartuntoja kirjautui lauantaina yhteensä kymmenen. Kouvolan tartuntojen lisäksi THL raportoi yhdestä uudesta tautitapauksesta Kotkassa.

Kouvolassa tartuntoja on koko pandemian aikana todettu yhteensä 848. Iitissä, jossa tartuntoja ei lauantaina todettu, tapauksia on ollut yhteensä 34.

Koko Kymenlaakson alueella tartuntoja on kirjattu pandemian aikana yhteensä 1723. Kahden viikon ilmaantuvuusluku maakunnassa on 72,9.

Valtakunnallisesti lauantaina on tilastoitu 293 uutta koronatartuntaa. Koko maan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 48,1.

Palvelut

Ruokapaikka