Kymenlaaksossa ensimmäisen annoksen koronarokotusta on saanut 64,5 prosenttia ja myös 2. annoksen 23,9 prosenttia. Kaikista yli 75-vuotiaista yli 80 prosenttia on saanut molemmat annokset rokotetta.
Tällä viikolla ajanvaraus avattiin myös riskiryhmiin kuuluville 12–15-vuotiaille. Näiden riskiryhmään kuuluvien rokotukset keskitetään viikolle 30 vapaiden aikojen turvaamiseksi ja sopivan rokotusvalmisteen varmistamiseksi.
Koronarokotusten puhelinajanvarausta ruuhkauttaa osin sovittujen 2. rokotusannosten aikojen siirtäminen. Kymsote muistuttaa, ettei toista annosta voi aikaistaa kuin lääketieteellisestä syystä. Myös kesän matkustaminen tulisi suunnitella niin, että rokote päästään ottamaan sovittuun aikaan omalla kotipaikkakunnalla. Aika annetaan 1. annoksen saamisen yhteydessä.
– Koronarokotusten 2. aikojen siirrot sekä kuormittavat ajanvaraustamme, että siirtävät tarvittavan rokotekattavuuden saavuttamista. Toivomme, että sovittuja aikoja ei enää siirrettäisi kuin aidosti painavista syistä, Tanja Metsola pyytää.
Kymsotessa kuluneella viikolla tehdyn korjausajon myötä valtaosa Omakannasta puuttuneita rokotustietoja kirjattiin palveluun. Todistusten kirjauksessa on ollut valtakunnallista viivettä. Päivitys koskee rokotuksia, jotka on annettu aikaisemmin kuin viimeksi kuluneen 10 päivän aikana.
Korjaustöitä järjestelmään tehdään edelleen. Mikäli asukas huomaa puutteita Omakannan rokotustiedoissaan, pyydetään odottamaan ja tarkastamaan tilanne myöhemmin uudelleen. Jos todistuksen saamisella on välttämätön tarve, tulee olla yhteydessä Kymsoten koronarokotusten ajanvaraukseen.
Tällä hetkellä annettavien rokotteiden tiedot kirjautuvat Omakantaan viiveettä 10 päivän sisällä rokotuksen saamisesta.
EU:n yhteinen todistus koronarokotuksesta sisältää tiedot saaduista koronarokotteista 1. annoksesta lähtien. Todistus päivittyy, ja 14.7. alkaen se sisältää tiedot myös koronatestituloksesta ja sairastetusta koronavirustaudista.