Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymsoten alueella 10 uutta koronatartuntaa keskiviikkona – THL:n mukaan Kouvolassa 4 tartuntaa

Kymsoten alueella on todettu yhteensä 10 uutta tartuntaa keskiviikkona. THL:n mukaan tartuntoja on 11: Kouvolassa 4, Kotkassa 4, Haminassa 2 ja Virolahdella 1.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi koronaviruspotilasta.

Uusien tartuntojen määrä Kymenlaaksossa on lisääntynyt selvästi. Suurin osa tartunnoista liittyy ulkomaanmatkaan, joista osa on tullut Pietarin EM-ottelumatkoilta. Muusta Suomen ja Venäjän välisestä matkustamisesta tulee lähes päivittäin uusia tartuntoja. Tartuntoja on ilmennyt myös työpaikoilla, ravintoloissa ja urheiluseuroissa. Jatkotartunnat ovat useimmiten levinneet perhepiirissä.

Tartuntoja on tasaisesti 20–60-vuotiaiden ikäryhmissä. Kaikista uusista tapauksista useimmat ovat ilmenneet Kouvolassa.

Todennäköisyys deltavariantille on olemassa, mutta vahvistettua tietoa odotetaan vielä.

Kymsotessa tehdään kaikista uusista todetuista tartunnoista tartuntaketjujen selvitys.

Venäjältä Suomeen matkustaneiden tulee hakeutua koronavirustestiin vähintään 72 tuntia Suomeen saapumisesta, ja pysyä vapaaehtoisesti kotona tai majapaikassa, kunnes on saanut negatiivisen tuloksen vähintään 72 tuntia Suomeen paluun jälkeen tehdystä testistä. Koronatestiin tulee mennä vielä 72 tunnin testin jälkeen, jos on matkannut Suomeen bussilla tai kokee pientäkään oireilua tai epäilyä kisamatkalla saadusta altistuksesta.

Myös kaikkia henkilöitä, jotka ovat viettäneet aikaa tai olleet lähikontaktissa Suomeen palanneiden turistien kanssa, suositellaan hakeutumaan testiin heti. Testiin on hakeuduttava, vaikka ei olisikaan oireita.

Tarpeetonta matkustamista on edelleen syytä välttää. Lisää ohjeita matkustamiseen koronapandemian aikana liittyen THL:n sivuilta.