Huippusuosittu Ellinoora täydentää Koria Rollin kattausta

Ellinoora esiintyy Koria Rollissa. Warner Music

Persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan tunnettu Ellinoora täydentää Koria Rollin tämän vuoden kattauksen!

Vuoden 2020 naissolistina palkittu Ellinoora on takonut pitkän liudan radiohittejä. Tunnetuimpia kappaleita ovat varmasti Elefantin paino, Leijonakuningas ja menneen talven radiolistoja dominoinut Dinosauruksii. Ellinoora julkaisi toukokuun lopulla uuden kappaleen Meille käy hyvin, jonka vastaanotto on ollut erinomainen.

– Ellinoora on tämän hetken kuunnelluimpia ja suosituimpia kotimaisia naisartisteja. Kun kappaleiden soittokerrat lasketaan miljoonissa, niin tietää, että kyseessä on poikkeuksellinen lahjakkuus, Koria Rollin tapahtumapäällikkö Matti Lindholm kehuu.

– Ellinoora oli tulossa jo viime vuoden Rolliin, joka jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan. Oli kuitenkin selvää, että jos suinkin saamme hänet tänä vuonna, niin asiaa ei tarvitse kahdesti miettiä.

Ellinooraa nähdään ja kuullaan Koria Rollissa lauantaina 14. elokuuta. Lauantai on valovoimaisten naisartistien päivä höystettynä sopivalla mieskarheudella: Ellinooran lisäksi lavalle nousevat kotimaisen musiikin ykkösilmiö BEHM ja ainutlaatuinen Erika Vikman, mutta myös useista radiohiteistään tunnettu Uniklubi ja kouvolalainen huippuyhtye Viikate.

Rollin avauspäivänä perjantaina Korialle saadaan suomalaisuuden tulkki Arttu Wiskari, jo 20 vuotta huipulla pysynyt Anssi Kela, viisulavalla villinnyt Blind Channel ja suomirockin kestotykki Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

– Yhdeksän kovaa kotimaista, kaksi päivää ja yksi Koria Roll. Elokuu, tule jo, Lindholm hehkuttaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka