Koronarokotukset 16–29-vuotiaille käynnistyvät

Kymsote avaa koronarokotusten ajanvarauksen 16-29-vuotialle. Tiistaista 8.6. lähtien kaikki 16 vuotta täyttäneet kymenlaaksolaiset voivat varata ajan koronarokotuksen 1. annokselle.

Aikaa varaavien tulee huomioida, että 16-17 vuotiaat voivat varata ajan vain puhelimitse. Muuton asiakkaita pyydetään ensisijaisesti käyttämään sähköistä ajanvarausta.

Aina kun ajanvaraus avautuu uudelle ryhmälle, käyvät niin sähköinen kuin puhelinajanvarauskin vilkkaina. Mikäli sähköisessä ajanvarauksessa on ruuhkaa, pyydämme yrittämään myöhemmin uudelleen. Tällä hetkellä myös enenevissä määrin annettavat 2. annokset vähentävät aikoja 1. rokotusannokselle.

– Kesä ei tule hidastamaan koronarokotuksia. Tahdomme pitää yllä samaa, ripeää tahtia kuten tähänkin asti. Emme halua, että yksikään vapaa rokotusaika jää käyttämättä, kertoo Kymsoten koronarokotuskoordinaattori Tanja Metsola.

Kaikki yli 30 vuotta täyttäneet voivat edelleen varata rokotusaikoja. Kymenlaaksolaiset saavat valita rokotuspaikkansa kaikista alueen rokotuspisteistä. Vain Pyhtään rokotuspiste on avoinna ainoastaan pyhtääläisille.

Kommentoi