Kuntavaalit 2021: Seuraväki toivoo tukea ja investointeja harrastusmahdollisuuksiin – Kaikkea ei voida tehdä talkoovoimin

Järjestöväki korostaa erilaisten harrastusmahdollisuuksien merkitystä ympäri laajaa Kouvolaa. Terveyden ja sosiaalisen kanssakäymisen takia lähiliikuntapaikat ovat tärkeitä. Seuravän mukaan kaikkea ei ole mahdollista tehdä talkoilla eikä yhteistyökumppanien avulla.

Koronavuosi on lisännyt ulkoliikuntaa ja luonnossa liikkumista, mutta sisäliikuntaakin kaivataan. Kun rajoitukset ovat rajoittaneet seuratoimintaa, on tärkeää palata normaaliin aikaan. Järjestöissä toivotaan, että väki palaa mukaan toimintaan, kun se on mahdollista.

Inkeroisten Liikuntaseuran puheenjohtaja Heidi Lappalainen nostaa esille paikallisten seurojen ja lähiliikuntapaikkojen merkityksen.

–  Uimahalli ja sen kuntosali ovat meille tärkeä lähiliikuntapaikka sekä koulujen liikuntasalit. Toivottavasti uudessa koulussa on kaksi liikuntasalia, jotka ovat seurojen iltakäytössä ja asianmukaisesti varusteltuja.

Lappalainen toivoo, että kaupungin tuki seuroille pysyy ennallaan.

– Juniorivuorojen vuokramaksuja ei saa ainakaan korottaa.

Anjalan Liitto toivoo, että kaupunki jatkaisi yhteistyössä seuran kanssa Anjalan tykkilumiladun hoitoa ja tekoa. Kaupungilta toivomme suurempaa tukea joka mahdollistaisi jokaiselle hiihtäjälle maksuttoman hiihtämisen Anjalassa, kertoo Anjalan Liiton hiihtojaoston puheenjohtaja Terhi Koskela.

Seura esittää myös, että kaupunki rakentaisi Anjalan kentälle nykyaikaisen huoltorakennuksen, joka palvelisi kaikkia käyttäjiä ympäri vuoden.

– Anjalan kenttä ja sitä ympäröivä pururata toimii loistavana alueen lähiliikuntapaikkana. Kentän kunnostus sekä pururadan parannustyöt olisivat myös kiireesti hoidettava kuntoon. Pururadan alueelle toivomme myös kuntoilulaitteita palvelemaan alueen liikkujia.

MYPAn puheenjohtaja Heikki Pulkkinen ymmärtää, että kaupungilla on rahat tiukassa, kun tehdään isoja investointikohteita.

– Koko Kouvolan alueen jalkapalloa ajatellen Saviniemen stadionille olisi tärkeää saada lämmitys, mikä mahdollistaisi laadukkaan ympärivuotisen lasten, nuorten ja aikuisten edustus- ja harrastejoukkuetason jalkapallotoiminnan.

Säästötoimien vuoksi kaupungin ainoa lämmitettävä tekonurmi Lehtomäessä on ollut viime vuonna suljettuna, joten toiveissa on, että investointien lisäksi talous mahdollistaisi myös kenttien lämmittämisen.

Pulkkisen mukaan kenttäalueella on paljon kunnostusta vaativia asioita.

– Toivon kaupungin suunnalta aktiivista vuoropuhelua kentän saneerauksen suunnittelussa, että seurojenkin tarpeet kuullaan.

Liikuntapaikkamaksujen osalta Pulkkinen toivoo maksujen tasapäistämistä kaikkien lajien kesken ja avoimesti maksuperusteiden taustalla olevien laskelmien avaamista.

– Ainoastaan tätä kautta saadaan läpinäkyvästi selville onko kaupungin tuki tasapuolinen kaikkien lajien näkökulmasta.

Korona-aika on ollut haastavaa liikunnassa mukana oleville toimijoille.

– Toivottavasti tulevina vuosina kaupungilta löytyy taloudellista ja toiminnallista tukea erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

Hutikoiden puuhamiehiin kuuluva Eero Mattila nostaa esille yksinäisyyden lisääntymisen, joka on merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen uhka.

– Yksinäisyyttä ei voi mitata kuinka paljon sinulla on kontakteja, mutta sillä on merkitystä miten itse koet asian. Yksinäisyys vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Yksinäisyys lisääntyy lievästi joka vuosi ja sitä on kaikissa ikäluokissa.

Mitä kuntavaaleilla valittava valtuutettu sitten voi tehdä?

– Vierailukutsut, tapahtumat, yhdessä tekeminen ja valtuutetun jalkautuminen ihmisten keskuuteen aidosti on tärkeää. Yksinäisyyden torjuntaan on varauduttava tekemällä selkeä, konkreettinen suunnitelma. Raha ei ole merkittävin tekijä, vaan välittäminen.

Mattilan mukaan järjestöjen toiminta on luultua paljon tärkeämpää.

– Järjestöt, yhdistykset, yhteenliittymät ja pulinakerhot tarvitsevat aidosti tukea.

Eero Mattila nostaa esille myös Keltakankaan terveysaseman toiminnan turvaamisen.

– Keskilaakson asukkaat ovat tyytyväisiä omiin terveyspalveluihinsa. Pieniä parannuksia on aina mahdollisuus toteuttaa. Väestövastuun kaltaiset terveystarkastukset lisäisivät hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Nopeampi pääsy lääkärin vastaanotolle on taattava. Puhelin- ja digikonsultaatioita kehitettävä.

– Ulkoilulinjat, maakaasureitit ja taukopaikat on oltava nykyistä paremmassa hoidossa. Anjalankosken teatterin toiminnan jatko on turvattava. Kymenlaakson Opiston kanssa yhteistyötä on kaupungin tehtävä enemmän. Kymijoki on otettava paremmin hyötykäyttöön. Matkailun mahdollisuudet on osattava löytää. Ilkivalta ja häiriökäyttäytyminen on otettava valvontaan keskustoissa. Ennen kaikkea on ponnisteltava valtatien 15 kunnostamiseksi.

Mattila sanoo lopuksi, että suuren Kouvolan henkisen ilmapiirin eteen on nähtävä vaivaa.

– Valtuutetut, jotka tulevat Anjalasta, Elimäeltä, Inkeroisista, Korialta, Sippolasta tai Myllykoskelta, eivät ole kyläpoliitikkoja silloin, kun he edistävät omien asukkaidensa oikeutettuja palveluja. Kaiken ei tarvitse ohjautua ydin-Kouvolaan.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka