Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntavaalit 2021: Äänestää voi myös ulkona ja autosta – Ennakkoäänestys käyntiin 26. toukokuuta

Kuntavaalien ennakkoäänestys pyörähtää käyntiin 26.5. ja jatkuu 8.6. asti. Kaikkiaan Kouvolassa on 16 ennakkoäänestyspaikkaa. Uutta on, että äänestää voi myös ulkona sekä autosta käsin että kävellen.

Jäähallin edustalle tulee ensimmäistä kertaa vaalihistoriassa drive-in -äänestys, jossa äänestys tapahtuu autossa istuen. Kaupungintalon autohalliin järjestetään walk-in-äänestyspaikka. Ulkoäänestyspaikoilla halutaan varmistaa turvallinen äänestäminen. Ulkoäänestyspaikkaa on käytettävä, mikäli tartuntatautilääkäri on määrännyt äänestäjän karanteeniin – sisätiloissa äänestäminen on tällöin kielletty.

Huomioitavaa on, että kaupungintalolla ei perinteisestä poiketen ole äänestyspaikkaa sisällä. Keskustan äänestyspaikka on pääkirjasto.

Kaupungin reuna-alueilla kiertää äänestysbussi 27.5.–6.6. kymmenen päivän ajan.

Kotiäänestykseen on vaalilain mukaan oikeutettu, kun henkilön kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, että hän ei pääse äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestys on mahdollista myös silloin, kun tartuntatautilääkäri on määrännyt henkilön karanteeniin. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua viimeistään 1.6.

Etenkin näin korona aikana tulee kiinnittää huomiota turvalliseen äänestämiseen. Ennakkoäänestys jakautuu kolmelle viikolle, joten äänestysaikaa on runsaasti. Äänestämällä ennakkoon vältät varsinaisen äänestyspäivän 13.6. ruuhkat.

– Perinteisesti äänestysmäärät ovat jakautuneet aika tasan ennakkoäänestyksen ja varsinaisen äänestyspäivän välillä, kertoo keskusvaalilautakunnan sihteeri, kaupunginlakimies Pävi Sandås.

– Korona aikana toivotaan, että ihmiset kävisivät ahkerasti äänestämässä ennakkoon, jotta varsinaiseen vaalipäivään ei pakkaudu hurjasti ihmisiä. Silloinhan voi äänestää vain oman alueen äänestyspaikassa, hän muistuttaa.

Kouvolan kaupunki aktivoi kuntalaisia vaaliuurnille Minä äänestän -kampanjalla, jossa eri-ikäiset kuntalaiset eri puolilta Kouvolaa ovat antaneet kasvonsa kampanjalle. Kampanja näkyy kaupungin verkkosivuilla, videoina somessa sekä kymmenessä katutiedotustaulussa.

Ohjeet koronaturvalliseen äänestämiseen:

Kontaktien minimoimiseksi äänestyspaikalla on noudatettava turvaohjeita ja huomioitava turvavälit. Käytä maskia ja käsidesiä. Äänestäjiä suositellaan ottamaan äänestykseen mukaan oma kynä.

Ota mukaan äänestyspaikalle:

• oma kynä

• henkilöllisyystodistus

• ilmoitus äänioikeudesta

• maski

Ulkoäänestyspaikat ennakkoäänestyksessä Kouvolassa:

DRIVE-IN-ÄÄNESTYS, Topinkuja 1

• koko äänestys tapahtuu auton ikkunasta käsin

• autossa saa olla vain yksi henkilö äänestyksen aikana

• jos autossa on useampia henkilöitä, tulee äänestäjän nousta autosta äänestämään vaalisalaisuuden säilyttämisen vuoksi tai muiden autossa olevien tulee nousta autosta

• erityisen tärkeää on, että ilmoitus äänioikeudesta on mukana – se nopeuttaa ja sujuvoittaa äänestystä merkittävästi

• koko Topinkuja on varattu äänestyskäyttöön, pysäköinti tänä aikana kielletty Topinkujalla

WALK-IN-ÄÄNESTYS, kaupungintalon autohalli, Torikatu 10

- äänestäjät kulkevat autohallin toisesta päästä sisään ja toisesta ulos

- myös autohallissa tulee pitää riittävät turvavälit

Kummatkin ulkona sijaitsevat äänestyspaikat ovat avoinna ennakkoäänestyksen ajan 26.5.–8.6.

Kaikki ennakkoäänestyspaikat Kouvolassa:

Kouvolan pääkirjasto

Haanojan kirjasto

Kuusankoskitalo

Voikkaan entinen apteekki

Inkeroisten kirjasto

Myllykosken kirjasto

Valkealan kirjasto

Elimäen entinen kunnanvirasto

Korian kirjasto

Jaalan liike- ja toimitalo

Kauppakeskus Veturi

Kääpälän koulu

Lehdokin nuorisotalo

Äänestysbussi

Kaupungintalon pysäköintihalli (Walk-in-äänestys)

Kouvolan jäähalli (Lumon Areena) (Drive-in-äänestys)

Tietoa vaaleista löytyy Kouvolan kaupungin nettisivuilta osoitteesta kouvola.fi/vaalit löytyy hyödyllistä tietoa kuntavaaleista muun muassa selkokielinen video äänestämiseen sekä linkkejä vaalitietoon eri kielillä, jota löytyy valtakunnalliselta vaalit.fi –sivustolta.