Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on parantunut ja on nyt kiihtymisvaiheessa. Suotuisan epidemiakehityksen myötä Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää toukokuun lopun ajaksi alueen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitusta niin, että enintään 20 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia. Toki pitää noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniajärjestelyistä, joilla osallistujien terveysturvallisuus varmistetaan.
Päätös on voimassa ajalla 12.–31.5., ja sillä kumotaan aiempi, 16.5. saakka voimassa oleva päätös, jolla kokoontumisten enimmäishenkilömäärä rajattiin Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella kuuteen henkilöön.
Aluehallintovirasto on huomioinut päätöksessä sairaanhoitopiirin johtaman alueellisen koronaryhmän tuoreen tilannekuvan ja siihen perustuvat suositukset välttämättömiksi toimenpiteiksi.
– Olemme huomioineet myös sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen ja päätöksen epidemian torjunnan valtakunnallisista toimenpidetasoista luopumisesta, kertoo aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
– Päätöstemme sisältö harkitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti alueellisten koronakoordinaatioryhmien tilannetiedon valossa. Päätöksessä on huomioitu ympäröivien alueiden selkeästi huonompi epidemiatilanne ja periaate, jonka mukaan rajoitusten purkamisessa täytyy noudattaa varovaisuutta.
Aluehallintoviraston päätös ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin ja perhejuhliin. Näissä tulisi huomioida sairaanhoitopiirin suositus yksityistilaisuuksien järjestämisestä.