Kotkasta levitettiin isoja määriä marihuanaa ja amfetamiinia – Katukaupan arvo miljoonia euroja

Kaakkois-Suomen poliisi on syksyn ja kevään aikana tutkinut kahta törkeää huumausainerikosta, joissa huumeita on levitetty Kotkasta muualle Suomeen. Molemmissa tapauksissa huumausaineiden, marihuanan sekä amfetamiinin, määrät ovat olleet suuria. Esitutkinta on nyt tapausten osalta valmistunut ja kokonaisuudet siirtyvät syyteharkintaan.

Ensimmäisessä kokonaisuudessa on kysymys 63 kilon marihuanaerän toimittamisesta Kotkasta yhden marraskuisen päivän aikana. Rikoksesta epäillyt, haminalaiset vuosina 1994 ja 1996 syntyneet miehet, kuljettivat 63 kiloa marihuanaa pakettiautollaan Lahteen ja sieltä edelleen Lohjalle.

Rikoksen esitutkinnan yhteydessä on ollut vangittuna neljä henkilöä ja lisäksi kaksi on ollut pidätettynä.

Ensin huumausaineita toimitettiin Lahteen, missä 48 kiloa marihuanaa vastaanotti vuonna 1989 syntynyt mies. Esitutkinnassa on selvitetty, että Lahteen toimitetut marihuanat on pakattu uudelleen ja ne on toimitettu Turkuun.

Lahdesta haminalaismiehet jatkoivat matkaansa Lohjalle. Siellä huumausaineet jätettiin pysäköintialueelle tuodun auton takapenkille, jonka kuljettaja poistui toimen ajaksi paikalta. Kuljettajana toiminut vuonna 1970 syntynyt nainen otettiin kiinni hänen palatessaan autolle. Autosta takavarikoitiin 5 kiloa marihuanaa.

Poliisi pysäytti haminalaisten miesten kuljettaman pakettiauton heidän ollessa matkalla kohti Kouvolaa. Autosta takavarikoitiin tässä vaiheessa vielä 10 kiloa marihuanaa.

Yhteensä marihuanaerän arvo katukauppa-arvolla laskettuna on 945 000 euroa. Kaikkia asianosaisia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

Toisessa kokonaisuudessa kotkalaisen vuonna 1986 syntyneen miehen epäillään toimittaneen huomattava määrä huumausaineita Kotkasta Helsinkiin.

Maaliskuun alussa mies ajoi omistamallaan pakettiautolla Kotkasta Helsinkiin erään kauppaliikkeen parkkipaikalle. Myös tässä tapauksessa huumausaineet siirrettiin alueelle pysäköityyn henkilöautoon. Myöhemmin autolla liikkeelle lähti helsinkiläinen vuonna 1988 syntynyt mies. Poliisi pysäytti auton ja otti kuljettajan kiinni. Autosta takavarikoitiin 14 kiloa amfetamiinia.

Huumausaineet Helsinkiin toimittanut mies otettiin kiinni Kotkassa. Hänen kotiinsa tehdyn etsinnän yhteydessä takavarikoitiin 2 kiloa amfetamiinia.

Tapauksessa takavarikoitu amfetamiini oli erittäin vahvaa. 14 kilogramman löydetystä erästä olisi saanut noin 46 kiloa käyttövahvuista (25 p-%) amfetamiinia, jonka katukauppa-arvo olisi ollut noin 1,4 miljoonaa euroa. Kotkasta kotietsinnällä löydetty amfetamiini oli saman vahvuista, ja siitä olisi saanut noin 7 kiloa käyttövahvuista (25 p-%) amfetamiinia, jonka katukauppa-arvo olisi ollut yhteensä 204 540 euroa.

Molemmat epäillyt ovat edelleen vangittuina. Heitä epäillään törkeästä huumaisainerikoksesta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka