Vaaliareena: Itäradan sijaan voimavarat pitäisi laittaa maakunnan tärkeimpään tiehen – valtatien 15 peruskorjaukseen

Itärata-hanke nytkähti taas eteenpäin. Kyseisellä hankkeella uskotaan olevan merkittävä vaikutus Itä-Suomen alueen kaupungeille ja kunnille. On "ajateltu", että ratahanke edistäisi saamaan uusia yrityksiä maakuntiin pois pääkaupunkiseudulta. Työmatkalaisille Kouvolan ja Helsingin välillä matka-ajan lyhennys olisi noin 10 minuuttia riippuen työpaikan sijainnista.

Kun tuo hanke kaiketikin sitten joskus toteutuu, niin miten sen jälkeen tulee Helsingin, Lahden ja Kouvolan välisen raideliikenteen käyvän, koska se on selvä, että tuolta väliltä vuoroja vähennetään. Miten ko. välillä liikkuvien työvoiman kulkemisen käy.

15 vuotta sitten rakennettiin Helsingin ja Lahden välille oikorata. Eikö tuota linjausta pitäisi hyödyntää sen sijaan, että lähdetään tekemään uutta linjaa. Ihmettelen suuresti miksei Itärata-henkeen sijaan oltaisi parannettu olemassa oleva Helsinki–Lahti–Kouvola -linjausta.

Onko noin 10 minuutin matka-ajan lyhennys sen arvoinen mitä se tulee maksamaan? Ja mitä kaikkia haittoja ja taloudellisia menetyksiä hanke aiheuttaa ratalinjan alle jäävien maan- ja kiinteistöjen omistajille.

Tällä menolla valtakunta on pelkkiä tie-, rata-, kaasu- ja voimalinjoja täysi. Olemassa olevia linjoja pitäisi pyrkiä hyödyntämään, ja näin säästettäisiin myös luontoa.

Vaikuttaa siltä, että rahaa löytyy ko. hankkeeseen niin valtiolta kuin Kouvolan kaupungiltakin, vaikka samaan aikaan etsitään säästökohteita. Tuntuu varsin oudolta ajatukselta, että kunnat joutuvat osin rahoittamaan hankkeita, mitkä ovat koko kansakunnan käytettävissä. Ymmärtääkseni nuo kuuluvat valtion piikkiin, vai ollaanko pikku hiljaa vastaavia hankkeita ujuttamassa kuntien rahoituksen piiriin?

Maakuntamme edustajat ovat ilmeisesti keskittäneet voimavaransa kyseiseen ratahankkeeseen, vaikka valtatie 15 olisi maakunnan kannalta mielestäni ykköshanke, ja sitä pitäisi saada vauhdilla eteenpäin.

Olemassa olevien tietojen pohjalta 15 tien parantaminen jatkuu "aikaisintaan" 2022, jos silloinkaan siihen löytyy rahoitusta.

Nykytaloustilanteessa missä yhteiskuntamme on, niin uskoisin, että tuolle tielle saadaan rahoitusta niin, että sitä voidaan parantaa vain pätkittäin. Näin on tapahtunut vastaavissa hankkeissa.

Ennusteeni on, että menee ainakin viisi vuotta ennen kuin kyseinen tie on edes siedettävässä kunnossa, mutta toivottavasti olen väärässä.

Juha Kontkanen

Kirjoittaja on kokoomuksen kuntavaaliehdokas

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka