Kokoontumisrajoitukset ja asiakastilojen turvavälivelvoite jatkuvat toukokuun puoliväliin

Suotuisa koronavirustilanteen kehitys voi jatkua rajoitusten hallitulla lieventämisellä ja sillä, että jokainen osaltaan noudattaa edelleen voimassa olevia suosituksia mm. lähikontaktien välttämisestä, maskin käytöstä ja hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. (Kuvituskuva) Kuvituskuva

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksiä, joilla jatketaan kokoontumisrajoituksia ja velvoitetta taata asiakkaille turvavälit laajasti erilaisten tilojen käytössä. Rajoitukset jatkuvat ennallaan muualla paitsi Kanta-Hämeessä, missä suotuisasti kehittyneen epidemiatilanteen ansiosta kokoontumisrajoitusta voidaan lieventää kuudesta enintään kymmeneen henkilöön. Päätökset tehtiin ajalle 1.-16.5.2021. Sen sijaan liikunta- ja virkistystilojen sulkupäätöksiä ei tämänhetkisen tilanteen valossa olla jatkamassa nykyisten määräysten voimassaolon päättymisen jälkeen.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitukset jatkuvat ennallaan 16.5.2021 asti Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla. Kokoontumisia on mahdollista järjestää, jos niihin osallistuu enintään kuusi henkilöä, ja tällöin niissä on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta terveysturvallisuuden varmistamisesta.

Epidemiatilanne on alueilla yleisesti suotuisasta kehityksestä huolimatta alueellisten koronakoordinaatioryhmien näkemysten mukaan yhä niin vakava, että yli kuuden hengen kokoontumisten kieltäminen on edelleen välttämätöntä. Kokoontumisrajoitukset eivät koske yksityistilaisuuksia. Näiden osalta on syytä noudattaa sairaanhoitopiirien tai kuntien antamia suosituksia.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa 16.5.2021 asti koko toimialueellaan eli Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla myös niin sanottua turvavälipäätöstä. Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden pitää varmistaa, että asiakkailla on tosiasiallinen mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa - turvavälit on siis voitava säilyttää tilojen käytössä.

Päätös koskee sisätiloja, joissa on samanaikaisesti yli kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Ns. korkean tartuntariskin tiloissa, kuten sisäliikunta- ja virkistystiloissa, määräystä täytyy noudattaa ilman asiakasmäärärajoja. Turvavälimääräys ei koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämää.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki aiemmin huhtikuun ajalle päätöksiä liikunta- ja virkistystilojen sulkemiseksi toiminta-alueellaan. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan sulkupäätösten viimeinen voimassaolopäivä on 23.4.2021.Tilat voi avata asiakkaille heti päätöksen voimassaolon päätyttyä, mutta tilojen käytössä on huomioitava edellä luetellut velvoitteet turvavälien varmistamisesta ja hygieniajärjestelyistä.

Aluehallintovirasto seuraa jatkuvasti epidemiatilanteen kehitystä yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa ja varautuu tekemään tarvittavia päätöksiä nopealla aikataululla. Tämänhetkisen tilannearvion perusteella aluehallintoviraston määräykset tilojen sulkemiseksi eivät tule olemaan nykyisten päätösten voimassaolon jälkeen välttämättömiä. Kunnat voivat tehdä omalle alueelleen vastaavan sulkupäätöksen, jos lain mukaiset edellytykset täyttyvät esimerkiksi paikallisten tartuntaryppäiden vuoksi.

Epidemiatilanne on parantunut huhtikuun edetessä myös Etelä-Suomen alueella, minkä vuoksi rajoituksia on päästy nyt lieventämään ja osin jopa purkamaan. On kuitenkin edelleen riski sille, että tilanne pahenee uudestaan, jos rajoituksia puretaan liian nopeasti eikä voimassa olevia suosituksia noudateta. Suotuisa kehitys voi jatkua rajoitusten hallitulla lieventämisellä ja sen myötä, että jokainen osaltaan noudattaa edelleen voimassa olevia suosituksia mm. lähikontaktien välttämisestä, maskin käytöstä ja hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka