Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ojamaa–Pitkäkallio ratavälin päällysrakenteen uusiminen aiheuttaa liikennekatkoksia touko–kesäkuussa – Logistiikka-alue Myllykosken seisakkeen viereen

Kouvola–Kotka/Hamina -ratahankkeen uusi rakentamiskausi käynnistyy ja näyttää aivan yhtä vilkkaalta kuin edellinen kausi.

– Rakennuskausi tulee näkymään myös liikennejärjestelyinä työmaiden ympäristössä. Kerromme näistä aina Facebook-sivuillamme ja hankkeen nettisivuilla. Kouvolan asemalla liikkuvat ovat saattaneet nähdä myös ison näytön, johon nostamme myös pidemmät liikennejärjestelyt, kertoo projektipäällikkö Miia Kari tiedotteessa.

Kiehuvan alikulkusillan ja Tuomijoen ratasillan työmaat ovat käynnistyneet maaliskuun puolella siltamuottien rakentamisella. Urakoitsijaksi on valittu Kreate Oy.

Tuomijoella alettiin tehdä huoltotietä maaliskuun lopussa. Lisäksi aletaan rakentaa paalutuspetejä. Kiehuvan sillan työmaalla on puolestaan alettu tehdä puustonraivausta ja työmaan perustamista.

Kiehuvan sillan läheisyyteen on asetettu alennettu liikennenopeus, ja sitä tullaan vielä alentamaan huhtikuussa.

Siltaurakoiden rakentamiseen liittyvät paalutustyöt aiheuttavat melua lähiympäristöön. Paalutustöitä tehdään liikennekatkoissa viikosta 16 lähtien. Paalutustöistä johtuen Myllykosken seisakkeella on viikoilla 16–17 käytössä ainoastaan itäpuolen laituri. Seisakkeelle asennetaan opastus näiden viikkojen ajaksi.

Myllykosken seisakkeella tehdään 31.5. mennessä esteettömän reitin kiveykset valmiiksi.

Myllykosken seisakkeella tehdään 31.5. mennessä esteettömän reitin kiveykset valmiiksi. Seisakkeen pistekirjoitusopasteet asennetaan kevään 2021 aikana.

Kevyen liikenteen väylien kiveystyöt ajoitetaan uuden 2021 alkavan urakan töiden kanssa siten, että kiveystyöt tehdään itäpuolen laiturin ollessa pois matkustajaliikenteen käytöstä. Viimeistelytyöt tehdään junaliikenteen ehdoilla, eikä niillä ole vaikutuksia yleiseen liikenteeseen.

Ojamaa–Pitkäkallio tarjouskilpailun kautta urakoitsijaksi valittiin Sundström Ab Oy. Huhtikuussa tehdään valmistelevia töitä, kuten materiaalien vastaanottoa varastoalueille (sepeli, betonipölkyt ja uudet ratakiskot). Päällysrakenteen uusiminen toteutetaan ennalta suunnitellussa liikennekatkossa touko–kesäkuussa. Päällysrakenteen vaihto-osuuden pituus on noin 8,9 kilometriä. Betonipölkkyjä tarvitaan noin 14 600 kappaletta ja sepeliä noin 45 000 tonnia. Logistiikka-alueena tulee toimimaan suurelta osin Myllykosken seisakkeen viereinen Väyläviraston maa-alue.

Ennalta suunnitellun itäisen raiteen liikennekatkon (3.5.–13.6.) aikana Myllykosken seisakkeella on ainoastaan länsipuolen laituri parkkialueineen käytössä. Seisakkeelle asennetaan opastukset.

Valmistelevat työt tehdään liikenteen ehdoilla ja itäisen raiteen uusiminen itäisen raiteen liikennekatkolla. Juhannuksena rataosalla on totaalikatko 60 tuntia Kiehuvan alikulkusillan paikalleen siirtoa varten ja samalla totaalikatkolla tässä urakassa uusitaan ratarumpu aukikaivamalla Kouvolan ja Myllykosken (Pitkäkallio) välillä.

Suurivuoren tunnelin ja Summajoen ratasillan valmistelevat työt on aloitettu. Ne jatkuvat huhtikuussa esimerkiksi materiaalien vastaanotolla Haminan ratapihalle, joka toimii urakan logistiikka-alueena. Toukokuussa alkavien ennalta suunniteltujen liikennekatkojen aikana urakassa uusitaan noin 1,5 kilometriä radan päällysrakennetta. Tämä pitää sisällään tunneliosuuden päällysrakenteen 765 metriä. Lisäksi uusitaan Summajoen ratasillan vesieristys ja uusitaan ja palosuojataan ruiskubetonoimalla Suurivuoren tunnelin lämpöeristyksiä ja asennetaan tunneliin suuaukkorakenteet elementeistä.

Urakan töitä varten on varattu useita yksiraiteisen Juurikorpi–Hamina välin totaalikatkoja kestoiltaan 9 tuntia, 24 tuntia ja lisäksi juhannuksena pidempi totaalikatko (58 tuntia), jolloin uusitaan Summajoen ratasillan vesieristys ja tunneliosuuden radan päällysrakennetta. Tunnelitöiden turvallista toteutusta varten asennetaan toukokuussa erotusjakso, joten tunnelin ja sillan osuudella ajolanka tulee olemaan jännitteetön koko työn ajan. Erotusjakson pituus on määritelty siten, että sähköveturilla varustettu juna pystyy rullaamaan alueen ohi.

Kouvola–Kotka/Hamina -ratahankkeen tavoitteena on parantaa liikennöinnin täsmällisyyttä ja nostaa rataosan kapasiteettia. Hanke tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten parantamiseen muun muassa nostamalla radan akselipainoa 25 tonniin ja uusimalla linjaosuuden turvalaitejärjestelmä kokonaisuudessaan. Rakentaminen on käynnistynyt 2020 ja hanke on kokonaisuudessaan valmis 2025.