Kymsoten alueella yhdeksän uutta koronavirustartuntaa

Kymenlaaksossa ollaan nyt lähellä myös tartuntatautilain 58 g -pykälän käyttöönotossa. Kymsote on jo lähettänyt aluehallintovirastolle pyynnön valmistella toimeenpanoa. Raija Anttila

Kymsoten alueella on todettu yhteensä 1 286 koronavirustartuntaa. Tänään on varmistunut yhdeksän uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on kahdeksan koronaviruspotilasta.

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä antoi tänään suosituksen tartuntatautilain 58 g -pykälän käyttöönotosta. Päätöksen toimeenpanosta tekee aluehallintovirasto. Kymenlaakson ryhmän antoi AVIlle suosituksen päätöksestä ja toimeenpanosta mahdollisimman nopeasti ajalle 10.-23.4.2021. Tällä hetkellä Kymenlaaksossa on voimassa tartuntatautilain pykälä 58 d, joka säädetään velvollisuudesta yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Kymenlaakson tilanne on heikentynyt nopeasti viimeisen kahden viikon aikana, ja pääsiäisen aikana todettiin huomattava määrä uusia tartuntoja eri puolilla Kymenlaaksoa

– Kymenlaaksossa tartunnat ovat lisääntyneet nopeasti ja kahden viikon ilmaantuvuus on kohonnut koko epidemian pahimmalle tasolle. Eri tartuntaketjuissa altistuneita on nyt noin 800, mikä on tartunnanjäljitykselle erittäin suuri määrä, ja tartuntaketjujen jäljitettävyys on heikentynyt. Tämän myötä riski uusien tartuntojen leviämiselle on selkeästi kasvanut, toteaa johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Kymenlaakson alueella riskiä kasvattaa suuresti herkästi tarttuvin muuntovirusten osuus uusista tartunnoista. Tällä hetkellä osalla alueista jopa 90 prosentissa tapauksista on muuntovirusepäily.

Kymenlaakson tämän hetken tilanne luo huomattavaa riskiä terveydenhuollon kantokyvylle.

– Sairaalahoidon kapasiteetti on ollut siinä rajoilla, että koronapotilaiden hoito alkaa vaikuttaa muuhun sairaanhoidon toimintaan. Tartunnanjäljitystä on jo nyt vahvistettu lisäämällä resursseja muusta toiminnasta, jolloin se on pois perustyöstä. Viime päivien suuret tartuntamäärät nostavat riskiä entisestään, sillä sairaalahoidon tarve kasvaa yleensä noin viikon päästä oireiden alkamisesta.

Tartuntatautilain 58 g-pykälää esitettiin käyttöön koko maakunnan alueelle, sillä tartuntoja on tullut ympäri maakuntaa ja Kymenlaakson sisällä liikutaan paljon kuntarajojen yli.

Ryhmä keskusteli pykälän käyttöönotosta jo ennen pääsiäistä, mutta silloin lain määrittämien edellytyksien ei katsottu täysin täyttyneen. Nyt alueen tilanne on kehittynyt niin, että edellytysten katsottiin täyttyneen. AVIlle annettiin suositus tehdä päätös tartuntatautilain 58 g -pykälän käyttöönotosta ajalle 10.–23.4.2021. Päätöksen ulkopuolelle pyydettiin rajaamaan 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten harrastustoiminta sekä lakisääteiset palvelut, kuten lääkinnällinen kuntoutus.

Päätös tulee tarkoittamaan sitä, että toimijan tulee sulkea 58 g §:ssä tarkoitetut tilat.

Kommentoi