Myllykosken kirkon laajennus aikataulussa – Käyttöönottojuhlaa suunniteltu marraskuulle

Myllykosken kirkon laajennus etenee, vaikka yhteiskunnan pyörät hidastuvat poikkeuksellisena aikana. – Kun kaiken tämän keskellä rakennetaan, mieleen muistuu tulevaisuus ja

Myllykosken kirkon laajennusosan kokonaiskuva alkaa jo pikku hiljaa hahmottua.

Kari Huusari

Myllykosken kirkon laajennus etenee, vaikka yhteiskunnan pyörät hidastuvat poikkeuksellisena aikana.

– Kun kaiken tämän keskellä rakennetaan, mieleen muistuu tulevaisuus ja toivo. Kirkon laajennus on merkittävä laajalla alueella, niin Myllykoskella ja Anjalankosken seurakunnassa kuin koko Kouvolassakin. Iloitsen tästä kovasti, sanoo Anjalankosken kirkkoherra, rovasti Eija Murto.

Pinta-alaltaan noin 600 neliömertin kokoisen laajennusosan rakentaminen on pysynyt aikataulussa. Rakennuksen valmistuminen ajoittuu lokakuulle, jonka jälkeen päästään sisustus- ja viimeistelyvaiheeseen. Käyttöönottojuhlaa on kaavailtu pidettäväksi 22. marraskuuta, jolloin myös piispa Seppo Häkkinen vierailee paikkakunnalla.

Poikkeusaika näkyy Anjalankosken seurakunnassa. Kaikki säännöllinen viikkotoiminta on tauolla. Jumalanpalvelukset pidetään netissä, jossa seuraajia on ollut mukavasti.

Kirkkoherra haluaa valaa ihmisiin tulevaisuudenuskoa ja rohkeutta lainaamalla piispa Seppo Häkkisen sanoja: kun meillä on hätä, Jumala ei jätä.

Kommentoi