Viime viikkoina otsikoissa on puhuttanut paljon lastensuojelu. Valitettavasti nimi ja toimet eivät kohtaa enää keskenään. Tämänhetkisellä toiminnalla ei suojella yhtäkään
Viime viikkoina otsikoissa on puhuttanut paljon lastensuojelu. Valitettavasti nimi ja toimet eivät kohtaa enää keskenään. Tämänhetkisellä toiminnalla ei suojella yhtäkään sijoitettua lasta. Olen toiminut vaativassa lastensuojelussa kohta kymmenisen vuotta, ja sen aikamatkan aikana lastensuojelu on ajautunut mittaviin ongelmiin.
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat kokeneet elämänsä matkalla paljon enemmän kuin moni aikuinen. Meidän lastensuojelun työntekijöiden tehtävä olisi viimeistään tuoda tuki ja turva lapselle tai nuorelle, josta toivoisimme koko sydämestämme vielä joskus ehjää ja kokonaista ihmistä. Työvälineillä, joita meillä tällä hetkellä on käytettävissä, emme pysty edes paikkaamaan jo syntyneitä säröjä. Eikö jokaisen lapsen, taustastaan huolimatta, tulisi saada tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi?
Näen työssäni lapsia, joita on hyväksikäytetty. Lapsia, joiden jokainen hetki tähän asti on ollut selviytymistä päivästä toiseen, ja lapsia, joille kukaan ei ole koskaan sanonut, rakastan sinua. Nuoria, jotka haluaisivat, että joku estäisi huumeiden käytön ja asettaisi rajat. Nuoria, joita ne ihmiset, joiden pitäisi rakastaa eniten, satuttavatkin lasta eniten. Juuri tämä samainen lapsi tai nuori toivoo varmasti sisimmässään, että sijoituksen myötä kaikki se piina ja painajainen päättyy.
Nyt se sama nuori, lastensuojelun uudistuksen myötä, saa kulkea vapaasti. Niinhän ”tavallisetkin” nuoret saavat, sanovat päättäjät. Nuori saa mennä ja tulla, tuoda tarkistamatta laitokseen itselleen haitallisia aineita ja asioita, koska ei ole oikein puuttua lasten yksityisyyteen. Jos nuori ilmoittaa karkaavansa, lastensuojelun työntekijä ei saa ottaa häntä kiinni. Jos nuori ei puhumalla pysähdy, hän voi poistua laitoksen alueelta. Hänellä on täysi mahdollisuus tuhota itsensä. Hankkia huumausaineita, myydä itseään ja saattaa itsensä hengenvaaraan, kerta toisensa jälkeen. Takaisin laitokseen tulee usein raiskattu, hyväksikäytetty tyttö tai poika, joka on enemmän rikki kuin koskaan ennen. Miten tämä voi olla mahdollista Suomessa, hyvinvointivaltiossa?
Otsikot ovat nyt jo äärimmäisen surullisia. Uhreja ovat sekä lapset itse että työntekijät. Mistä saadaan enää kohta osaavaa henkilökuntaa laitoksiin, kun jokaiseen työvuoroon saavuttaessa läsnä ovat väkivallan uhka sekä kuormittava henkinen paine siitä, ettei meillä ole työvälineitä suojata näitä lapsia?
Yhteen aivan perustyövuoroon voi helpostikin sisältyä mittavaa nimittelyä. On täysin arkipäivää saman työvuoron aikana olla huora, lastenraiskaaja ja pahoinpitelijä. Rasistista puhumattakaan. Työvuorossa voi saman päivän aikana olla joko uhkauksia väkivallasta tai suoranaisia päällekäyntejä. Ei ole todellakaan tavatonta, että työvuoron aikana uhataan työntekijän perhettä väkivallalla tai vaikka raiskauksella. Tässä samaisessa vuorossa voidaan takavarikoida erilaisia lyömävälineitä ja huumausaineita. Tällainen nuori on todellakin vaarassa niin itselleen kuin muille.
Millaisia otsikoita me tarvitsemme vielä lisää, että saamme lastensuojelun sellaiseksi, että se suojelee lasta?
Aikuisten tehtävä on nyt saada laki sellaiseksi, jolla pystymme turvaamaan heikoimmillaan olevan lapsen. Pitää huoli siitä, että meillä on mahdollisuus pitää huolta lapsesta niin, että hän ei riko itseään yhtään enempää. Antaa hänelle lupa olla lapsi, ja luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta.
Jokainen lapsi on arvokas