Kirjoituksessa kerrottiin haistattelevista ja hankalista lastenkodissa asuvista nuorista. On totta, että nuoremme ovat heitteillä, mutta onko näiden rikki menneiden kovia
Kirjoituksessa kerrottiin haistattelevista ja hankalista lastenkodissa asuvista nuorista. On totta, että nuoremme ovat heitteillä, mutta onko näiden rikki menneiden kovia kohtaloita kokeneiden lasten paikka lasten- tai nuorisokodeissa? Onko näillä lapsilla ja nuorilla turvallisia läheisiä ympärillään?
Aivan liian monesti olen saanut kuulla, että näiltä lapsilta on riistetty läheiset ympäriltä. Sosiaalityöntekijät vaihtuvat tiheästi, eikä kukaan tunnu todellakaan tietävän missä mennään. Paitsi vanhemmat ja lapsen läheiset, he yrittävät tehdä kaikkensa lasten hyväksi, mutta yhteistyö on mahdotonta sosiaalityöntekijöiden jatkuvien vaihtumisten vuoksi.
Kun vanhemmat ovat kerran ottaneet yhteyttä sosiaalitoimeen, on heidän enää miltei mahdoton peruuttaa yhteydenottoaan ja vanhempien oikeus lapsiinsa ja muihin läheisiin katkeaa liian hepposin perustein. Sosiaalitoimen ainoa tehtävä tuntuu olevan lasten riistäminen kotoa ja jälkiseuraukset nähdään kirjoituksena, joka tässäkin lehdessä julkaistiin.
Perheiden tilanteet ovat muuttuneet vanhempien elämäntilanteiden myötä, joilloin lapset saattavat jäädä heitteille. Mitkään lait eivät tule turvaamaan lasten elämää, koska ei niitä lakeja nytkään noudateta. On todellakin luotava uusi järjestelmä yhä vähenevien lapsiperheiden avuksi ja tueksi. Nuoremme ovat tulevaisuutemme rakentajia, joten katsokaamme luottavaisin silmin tulevaisuuteen ja täyttäkäämme sydämemme rakkaudella, ei riistolla, jatkuvilla arvosteluilla, eikä toisiamme syyttämällä.
Birgitta Wulf