Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus. Paikallislehti saa vetää kotiinpäin

90 vuotta on pitkä aika yrityksen historiassa. Keskilaakson toiminnassa perusajatus on edelleen sama kuin lehden perustamisvuonna 1931: kertoa paikkakunnan asioista

90 vuotta on pitkä aika yrityksen historiassa. Keskilaakson toiminnassa perusajatus on edelleen sama kuin lehden perustamisvuonna 1931: kertoa paikkakunnan asioista lehden tilaajille. Ja paikkakunnalla tarkoitetaan koko keskistä Kymenlaaksoa. Lehtihän on perustettu aikanaan kertomaan Anjalan, Elimäen, Kymin, Ruotsinpyhtään, Sippolan ym. alueiden uutisia.

Vuosikymmenien aikana on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta suurin muutosvauhti on ollut 2010-luvulla. Paperilehden rinnalle on tullut digitekemistä täydentämään kerran viikossa ilmestyvää printtilehteä. Paperisella lehdellä on kuitenkin edelleen paljon lukijoita, tutkitusti 14 000. Lukijamäärä kasvoi, kun elimäkeläiset ja korialaiset tulivat lehden tilaajiksi vuonna 2019.

Keskilaaksolla on kaupunginosalehtenä oma paikkansa. Lukijamäärä kuitenkin kertoo, että eteläisen Kouvolan asiat Keskilaakson kertomana kiinnostavat myös laajempaa lukijakuntaa.

Lehden tehtävänä voidaan pitää eteläisen Kouvolan kehittämistä yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Keskisessä Kymenlaaksossa on paljon toimintaa, jota kannattaa esitellä lehden sivuilla.

Paikallislehti saa myös vetää kotiinpäin. Keskilaakson lukijoita kiinnostavat heidän kotiseutunsa asiat. Maailman asiat tiedottavat muut mediat. Nyt kun kuntavaalitkin lähestyvät, paikallislehden sivuilla puhutaan lähipalveluista paikallisten ihmisten suulla, myös ehdokkaiden.

Koronavuosi on haastanut meitä jokaista ja myös tiedotusvälineitä monella tavalla. Ehkä aikaan ennen koronaa ei palata, mutta tiedottamisen tarve eikä kiinnostus kotipaikkaan häviä. Päinvastoin. Joku saattaa pohtia muuttamista takaisin kotiseudulleen, kun etätyömahdollisuus vakiintuu.

Stiina Kokkonen