0

Lauttarannan yksikössä todettu lisää tartuntoja – Viikonloppuna myös kolme koronakuolemaa

Kuusankoskella sijaitsevassa Kymsoten Lauttarannan ikääntyneiden kotiutusyksikössä on todettu yhteensä 33 tartuntaa sekä asiakkailla että työntekijöillä. Viikonlopun aikana Lauttarannan tartuntaryppääseen tuli myös kolme koronaan liittyvää kuolemantapausta.
– Emme kommentoi yksittäisiä kuolemantapauksia tarkemmin. Yleisesti kuitenkin on todettava, että tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat ovat iäkkäitä ja heillä on perussairauksia, jotka nostavat koronavirustaudissa kuoleman riskiä merkittävästi. Nyt pahin toteutui. Vaikka tähän saatoimmekin jossain määrin valmistautua, niin silti se on erittäin valitettavaa, sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Lauttarannan asiakkaita hoidetaan heidän vointinsa edellyttämällä tavalla. Kymsote on lisännyt lääkärin läsnäoloa yksikössä, ja viikonlopusta alkaen paikalla on ollut lääkäri päivisin joka päivä. Pohjois-Kymen sairaalassa yksi vuodeosasto on varattu vain koronapotilaiden hoitoon ja tämän osaston paikkamäärää on kasvatettu vastaamaan mahdollisesti entisestään kasvavaa sairaalahoidettavien potilaiden määrää. Myös Lauttarannan asiakkaista on useita siirretty sairaalahoitoon.
– Hoivakotien tilanne korostaa sitä, miten tärkeää on noudattaa hygieniaan ja suojautumiseen liittyviä ohjeita. Käymme näitä säännöllisen korostetusti läpi henkilöstön kanssa. Hoivakodeissa työntekijät ovat kyllä tehneet valtavasti työtä ja venyneet asiakkaiden turvallisen asumisen ja hoidon varmistamiseksi, Mäntymaa toteaa.
– Samaa toivomme myös kaikilta yksiköissämme vierailevilta. Se tarkoittaa, että vierailijoidenkin tulee noudattaa hygieniaohjeita, suojautumista ja turvavälejä korostetun hyvin. Sairaana, lievissäkään oireissa hoivakotiin ei pidä mennä.

Koronarokotukset alkavat Kymsoten alueen hoivakodeissa tämän viikon lopussa, ja täyteen vauhtiin niissä on tarkoitus päästä jo ensi viikolla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Odotatko kunnon talvea?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...