0

Poliisin joulu: kymmenen rattijuoppoa, viisi pahoinpitelyä – Ilotulitteiden käyttö sallittua 31.12. klo 18.00-1.1. klo 02.00 välisenä aikana.

Joulun vietto sujui Pohjois-Kymenlaaksossa pääosin rauhallisesti. Epäiltyjä rattijuopumuksia kirjattiin yhteensä kymmenen.

Poliisi tapasi tiistain ja sunnuntain välisenä aikana Pohjois-Kymenlaakson alueella viisi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä viisi henkilöauton kuljettajan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Edellä mainituista kuljettajista viiden epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen. Kahta kuljettajaa epäillään lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kolmella kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajat tavattiin Kouvolassa, Kuusankoskella, Korialla, Valkealassa ja Iitissä.

Poliisi on kirjannut viisi rikosilmoitusta joulun pyhien aikana Kouvolassa ja Iitissä tapahtuneista pahoinpitelyistä. Poliisi haluaa muistuttaa Rikosuhripäivystyksen (RIKU) tarjoamista tukipalveluista rikoksen uhrille, hänen läheisilleen sekä rikoksen todistajille. Rikosuhripäivystys palvelee suomeksi ma-pe klo 9-20, ruotsiksi ma-pe klo 12-14 puh. 116 006 sekä verkossa www.riku.fi. Puhelinpalvelu on kiinni 31.12.2020 ja 1.1.2021.

Vuodenvaihteen ilotulitteiden myynti on alkanut. Poliisi muistuttaa, että ilotulitteiden käyttö on sallittua kuitenkin vasta uudenvuoden aattona 31.12.2020 klo 18.00-1.1.2021 klo 02.00.
Alle 18-vuotiaat eivät saa pitää hallussaan tai käyttää ilotulitteita. Suojalasien käyttö on kaikille pakollista.

Kommentteja aiheesta “Poliisin joulu: kymmenen rattijuoppoa, viisi pahoinpitelyä – Ilotulitteiden käyttö sallittua 31.12. klo 18.00-1.1. klo 02.00 välisenä aikana.

  • 2.1.2021 at 10:59
    Permalink

    Kouvolassa rikollisuuden keskus on Myllykoskella Kenraalintien risteyksessä. Täällä ajataan, kävellään, pyöräillään ja kelkkaillaan punaisia päin. Ei vain uutena vuotena, vaan vuoden jokaisena aamuna, päivänä, iltana ja yöllä. Asia olisi helppo korjata ja säästöt olisivat vuodessa yli 100 000 euroa ja hyvä mieli!

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Odotatko kunnon talvea?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...