0

Laskettelitko Hepovuorella? – Kerro muistoja Anjalan rinnekeskuksesta

Pekka Ukkola lähestyi huhtikuussa toimitusta ja kehotti tekemään juttua Hepovuoren laskettelurinteestä Anjalassa. Ukkola muistelee tehneensä elämänsä ensimmäisen laskettelun oikeilla suksilla Hepovuorella joskus 1970-luvun alkupuolella. Lasku tosin pysähtyi suoraan verkkoaitaan eikä laskettelukärpänenkään puraissut. Seuraavat laskettelut hän kertoi tehneensä vasta aikuisiällä Ylläksellä.
Allekirjoittaneen muistot taitavat liittyä 1980-luvulle, toimittaja-avustajavaiheeseen. Silloin rinteessä järjestettiin vielä joitain kisoja lapsille ja nuorille.
Joidenkin tietojen mukaan vuonna 2006 rinnettä raivattiin laskettelukuntoon, mutta lumiolosuhteet olivat haastavat.
Luonnon ehdoilla toimivilla rinteillä on hankalaa eteläisessä Suomessa, kun lumitalvia on yhä harvemmin. Hepovuori taitaa tällä hetkellä palvella lenkkimaastona.

Jyväskylässä asuva Pekka Ukkola toivoo juttua Hepovuoresta, sen syntyhistoriasta, puuhamiehistä, naisista, miten se sai alkunsa, miten se toimi ja mistä syystä sen toiminta loppui. Hepovuoren historiaan ovat kuuluneet myös hyppyrimäki ja ampumarata.
Toimitus pyytelee nyt muistoja ja valokuvia Anjalan rinnekeskuksesta ja tietoja aktiivista toimijoista. Niitä voi lähettää sähköpostiin toimitus@keskilaakso.fi

3 kommenttia aiheesta “Laskettelitko Hepovuorella? – Kerro muistoja Anjalan rinnekeskuksesta

  • 28.11.2020 at 20:35
    Permalink

    Kävelyportaat kun siihen saisi, voisi kuntoilla kunnolla.

  • 29.11.2020 at 07:11
    Permalink

    Asuin Paaranmäellä, ja pääsin ”lähes suoraan” pihalta rinteeseen. Saimme kaverini kanssa punaiset minisukset joululahjaksi 60-70-luvun vaihteessa, ja päätimme mennä kokeilemaan niitä Hepskalle. Rohkeasti mäkeen ja menoksi. Minä tulin selälläni ja pepullani alas asti hissikopin viereen. Kaverini pysyi pystyssä ja laski kopin ohi ryteikköön. Hissiin ei enää uskallettu mennä, vaan kierrettiin Myllykaaren kautta takaisin Paaranmäelle. Laskettelu loppui lyhyeen ja palasimme takaisin murtomaahiihtoon. Minun minisukset taisivat lentää roskiin.

  • 4.12.2020 at 20:04
    Permalink

    Kuntoportaat huipulle ois aika jees👍👌Helpompi kavuta ylös kuin nyt. Voisin tulla talkoilla raivaamaan risukkoa pois tieltä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Odotatko kunnon talvea?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...