0

Kouvolassa kuusi uutta tartuntaa – Matkustamista Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen kehotetaan välttämään

Kymenlaaksossa todettiin perjantaina 12 uutta koronavirustartuntaa, joista kuusi Kouvolassa, neljä Kotkassa ja kaksi Virolahdella.
Nyt positiivisen koronanäytteen saaneista puolet olivat jo karanteenissa olevia ja liittyvät näin aiempiin tartuntaryvästymiin. Yksi selkeä suunta tartuntojen lähteeksi on kontaktit Uudellemaalle.
Kymsote on jo aiemmin kehottanut kaikkia kymenlaaksolaisia harkitsemaan tarkoin matkustamista ulkomaille ja myös Suomessa. Erityisesti voi mainita, että on syytä välttää matkustelua hiihtokeskuksiin, samoin liikennettä itärajan yli. Nyt Kymenlaakson naapurimaakunnat Uusimaa ja Päijät-Häme ovat koronaviruksen leviämisvaiheessa.
– Kehotamme kymenlaaksolaisia välttämään matkustamista leviämisvaiheessa oleviin maakuntiin Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen, myös vierailuja leviämisvaiheen alueilta Kymenlaaksoon tulisi välttää. Muutenkin kehotamme kymenlaaksolaisia pysyttelemään kotipiirissä, esittävät johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa ja tartuntatautien ylilääkäri Risto Pietikäinen.
– Koronatilanne on tasaisen vakava. Parin hiljaisemman päivän jälkeen tuli taas kaksinumeroinen luku uusia tapauksia. Pääkaupunkiseutu on yksi selvä suunta, josta altistuksia tulee ja käydään hakemassa, Mäntymaa selvittää.
Alkava viikonloppu on perinteisesti ollut pikkujouluviikonloppu. Koronaviruksen kiihtymisvaiheessa jokaisen kymenlaaksolaisen on syytä toimia vastuullisesti: noudattaa perusohjeita käsi- ja yskimishygieniasta, maskin käytöstä ja turvaväleistä, hakeutua pienissäkin oireissa koronavirustestiin sekä noudattaa alueellisia suosituksia (https://korona.kymsote.fi/kymenlaakson-tilanne-ja-suositukset/).
– Tarvitaan jokaisen kymenlaaksolaisen vastuullista toimintaa, että voidaan estää koronaviruksen leviämistä, Mäntymaa muistuttaa.
– Annamme vahvan suosituksen viettää tuleva viikonloppu ja pikkujouluaika omassa kotipiirissä ja kotiväen kanssa.

Kommentteja aiheesta “Kouvolassa kuusi uutta tartuntaa – Matkustamista Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen kehotetaan välttämään

  • 3.12.2020 at 12:03
    Permalink

    Nyt tarvitaan sika- ja sorkkataudin henkeä! Kymenlaakso on ensimmäinen maakunta Suomessa, joka kukisti pandemian rajotteilla 1960-luvulla. Samaa henkeä ja kokemusta tarvitaan nyt isän- ja äiteinmaamme ihmisten pelastukseen.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Odotatko kunnon talvea?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...