0

MTK Anjalankoski tutustuttaa nuoria lähellä tuotettuun ruokaan – Ruokakasseja kouluille opetukseen

MTK on tehnyt Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmallin kahdeksasluokkalaisille. Sen tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta ruoanvalmistukseen sekä parantaa heidän ruoanvalmistustaitojaan. Samalla malli tutustuttaa oppilaat suomalaiseen ruokaan ja ruuantuottajiin. MTK-Anjalankoski lähti innolla mukaan mallin toteuttamiseen.
– Paikallinen MTK-yhdistys toimittaa kouluille materiaalin, hankkii paikallisia raaka-aineita ja vie ruokakassin kotitalousopettajalle. Kokkaamisesta ja herkuttelusta huolehtivat opettajat ja oppilaat, MTK-Anjalankosken puheenjohtaja Heini Mäkelä kertoo.
– Paikallisyhdistykselle hienoa on myös se, että MTK korvaa meille hankkimamme ruokatarvikkeet sekä oppilaiden painetut reseptivihkoset. Me luonnollisesti ostamme tuotteet paikallisilta tuottajilta, joten lapset tutustuvat samalla lähiruokaan ja pääsevät lähemmäksi sen tuottajia.

Viialan koulun ja Inkeroisten yhteiskoulun 8.-luokkien kotitaloustunneilla kokataan lähiaikoina muun muassa Kousa Higland -tilan ylämaankarjan luomupaistia.
Sanna Kousa haluaa muistuttaa kouluissa kokkaaville nuorille, että maaseudulla tehdään monipuolista työtä ja tuotetaan paljon muutakin kuin lapsille ja nuorille tuttua jauhelihaa. Esimerkiksi osa Kousan tilan tuloista saadaan klapikaupasta.
Sanna ja Sami Kousa isännöivät Sippolassa olevaa Sannan kotitilaa jo 11. polvessa. Tilalla oli Sannan vanhempien aikana maitokarjaa vuoteen 2004 asti. Sen jälkeen se oli kasvinviljelytilta.
– Sukupolvenvaihdos tehtiin 2012, ja ensimmäiset highlanderit tulivat meille viisi vuotta sitten. Nautoja on tilalla vuodenajasta riippuen 50-70. Kasvatussonnit laiduntavat kesäisinKotimäen niityt -luomutilalla Joutsassa, Sanna Kousa kertoo.
Kousat kuljettavat itse eläimet teuraaksi Kausalaan, LihaRemille. Kousa Highland -tilan karjasta valmistetaan myös lihasäilykettä ja kolmea erilaista makkaraa. Makkarat valmistetaan Korian Palvilihalla. Kousat myyvät ison osan lihoista ja lihajalosteista suoraan kuluttajille kotinsa yhteydessä olevasta myymälästä. Kysyntää luomulihalle on jonkin verran myös kymenlaaksolaisissa kaupoissa sekä ravintoloissa. Yhteistyö paikallisten yritysten kanssa on tärkeää.
– Ylämaankarjan luomuliha kyllä kiinnostaa kauppiaita ja ravintoloita, mutta markkinointia jarruttaa hinta. ”Haikun” liha on hintavaa, mutta meillä se on luomua, ja luomukarjaamme kasvatetaan Laitumelta Lautaselle- yhteisömerkin periaatteiden mukaisesti karkearehuvaltaisella ruokinnalla, ilman viljaa ja väkirehuja. Haikkujen metsälaidunnus tukee maisemanhoitoa sekä luonnon monimuotoisuutta ja luo riistamaista makua lihaan. Hinta vastaa täydellisesti laatua, Sanna Kousa vakuuttaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Vaikuttaako korona joulusuunnitelmiisi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...