0

Mielipidekirjoitus. Tunteita herättävän Pien-Liikkalantien kohtalo ja kiitokset – Hallinto-oikeus hylkäsi kunnallisvalituksen

Pien-Liikkalantie on yksi Kymenlaakson kauneimpia teitä. Se kulkee Sippolan-Summanjokilaakson kulttuurimaisemassa, joka on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Tie alkaa Sippolan komean uusgoottilaisen kirkon luota ja päättyy neljän kilometrin päässä Haminaan johtavaan tiehen lähellä sotahistoriallisesti merkittävää Liikkalan linnaketta.
Tien ympärillä olevat maisemat hivelevät silmää, mutta itse tie ei. Se on todella huonossa kunnossa. Kolme vuotta sitten aloin lobata tätä yli 60 vuotta kunnan hoidossa ollutta tietä sen saamiseksi turvallisemmaksi. Kouvolan kaupungin viranhaltijoilta ei herunut myötätuntoa tälle Anjalankosken kaupungin aikoinaan asvaltoimalle tielle, päinvastoin he suunnittelivat tien kunnossapidon lakkauttamista kokonaan monen muun yksityistien keralla.
Tien puolesta tehtiin muistutuksia, kirjoitettiin useita oikaisuvaatimuksia, kerättiin 646 nimeä adressiin ja lähetettiin viimeksi valitus hallinto-oikeuteen, joka teki hylkäävän päätöksen. Juridisesti kaupungin päätöksenteossa ei ollut mitään väärää. Eri asia on
sitten se, että toimittiinko moraalisesti oikein, kun hyvin erilaiset tiet paketoitiin samaan nippuun. Oli myös hyvin erikoista ja hämmentävää lukea kaupungin viranhaltijoiden vastineita. Niistä oli turha etsiä ymmärrystä, sympatiaa tai pyrkimystä kompromissiin.
Neljä kilometriä pitkä, 30 vuotta sitten asvaltoitu ja nyt mureneva vilkasliikenteinen läpikulkutie jätetään sellaisenaan tieosakkaiden kontolle, koska teknisen lautakunnan määräämät kriteerit eivät täyttyneet eivätkä mitkään valitukset tuottaneet toivottua tulosta.
On tullut aika kiittää kaikkia heitä, jotka ovat toimineet Pien-Liikkalantien puolesta. Heitä on paljon: tieosakkaat, tienvarren asukkaat, säännöllisesti ja epäsäännöllisesti tietä käyttävät läpikulkijat, nimensä adressiin kirjoittaneet, lainopillisissa asioissa auttaneet, teknisessä lautakunnassa tien puolesta puhuneet, kaupunginhallituksessa tien puolesta äänestäneet, lehdistön edustajat ja monet, monet muut. Kiitos.
Ensi keväänä on tulossa kunnallisvaalit. Te Pien-Liikkalantien ystävät, muistakaa ne puolueet ja ne ihmiset, jotka toimivat tien puolesta.
Hyvää syksyn loppua ja parempaa tulevaa talvea toivottaen

Arja Lekander
Liikkala

5 kommenttia aiheesta “Mielipidekirjoitus. Tunteita herättävän Pien-Liikkalantien kohtalo ja kiitokset – Hallinto-oikeus hylkäsi kunnallisvalituksen

  • 23.10.2020 at 08:12
    Permalink

    Tämä tie ja Silmuntie pittäis varustaa kyltillä: Vaarallinen tie – ajo omalla vastuulla. Molemmat tiet ovat suorasti kertoen ajamiskelvottomia!

  • 23.10.2020 at 08:45
    Permalink

    Tuleva tienpidon avustus (käyttömaksu) oikeuttaa satunnaiseen liikenteeseen kenen tahansa osalta. Säännöllinen käyttö velvoittaa osallistumaan tien ylläpitoon tiekunnan taksojen mukaan. Ulkopuolisen käytön osalta maksut tulee perustua samaan tasoon kuin osakkailla. Hoitokunnalla kova työ etenkin kaupungin taksien, kotihoidon ym. laskuttamisessa siltä osin, kun ne tietä oikaisuun käyttävät. Esimerkiksi kotihoidossa ei ollut edes tietoa, että yksityistietä ei saa käyttää säännölliseen matkan lyhentämiseen ilman tienpitoon osallistumista.

  • 24.10.2020 at 10:47
    Permalink

    Tämän erittäin surullisen tarinan ovat aiheuttaneet Kouvolan päättäjät toimillaan. Heitä ei tarvitse kiittää kuin erittän huonosta kaupungin asioiden hoidosta. Siinä ovat onnistuneet. Vain oma etu merkitsee heille jotakin. Niin kuin huomasimme, kun olisi pitänyt vähentää valtuutettuja. Kiitos kaikille, jotka yrittivät saada tietä kuntoon. Vielä kehtaavat yrittää rataa Kouvolan kautta. Siitä ei tule kuin katastrofi niin kuin Kiina-radastakin, jossa ei liikennettä enää ole.

  • 25.10.2020 at 09:01
    Permalink

    Voisiko yleiseksi tieksi muuttaminen esim.aluehallinto keskuksen kautta onnistua? Tärkeintä, että löytyy joko muu kanava kuin Kouvolan viranhaltijat. Vieläkö joltain löytyisi tietoa ja osaamista, että tie saataisiin kuntoon. Muuttotappio on Kouvolassa järisyttävän suuri. Kouvolan kansanedustajia ei kiinnosta – muuten tie olisi jo kunnossa.

  • 27.10.2020 at 13:28
    Permalink

    Nyt vilkaisu peiliin! Typerät kuntaliitokset ja päättäjämme olemme itse valinneet. Muuttotappio on siellä suurinta, missä on parhaat tiet. Joten olkaamme tyytyväisiä täällä periferiassa rikkonaisten teitten suojassa niin kauan, kun meistä ei kukaan ole kiinnostunut. Sammehan jatkaa elämäämme niin kuin ennenkin ilman mitään varaamoja.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Odotatko kunnon talvea?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...