0

Maatilan yrityspalkinto maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannolalle

Maatilan yrityspalkinnon vuonna 2020 saa maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannola. Palkinnon valitsi raati, johon kuuluivat Kirsi Seppälä, Leena Gardemeister ja Minna Anttila. Maaseutulautakunta päätti palkinnosta keskiviikkona.
Määräaikaan mennessä saapui kolme ehdotusta. Valintaraati kiittää saamistaan ehdotuksista ja toteaa, että kaikki ehdokkaat olivat hyviä.
– Maatilojen yrittäjät ovat monitoimisia ja tekevät yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa.
Raadin mielestä on arvokasta, että yrittäjät kehittävät toimintaansa ja omaa osaamistaan ja jakavat sitä muidenkin hyväksi.
– Raati haluaa nostaa tilojen toiminnasta esiin erityisesti lähiruoan tuottamisen, maatalousyrittäjyyden tunnetuksi tekemisen sekä aktiivisuuden omassa ammattikunnassa ja paikallisyhteisöissä.

Maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannola viljelee maatilallaan Elimäellä monipuolisesti sekä nurmea että viljakasveja ja kasvattaa ja jalostaa lihakarjaa. Tilalla on tehty pitkäjänteistä jalostustyötä noin 50 vuoden ajan – aluksi sikojen ja hevosten jalostuksen parissa ja sitten Charolais-lihanautojen jalostajana.
Hannolat ovat saaneet tunnustusta jalostustyöstään ja jalostuseläimet ovat saaneet monia palkintoja. Jalostuseläinten kauppaa on käyty myös ulkomailla. Verkostot ulottuvatkin kotimaisten kasvattajien lisäksi myös ulkomaalaisiin kollegoihin.
Matti ja Lasse Hannola ovat kehittäneet vuosien varrella maatilaansa myös kasvattamalla peltoalaa ja erikoistumalla suoramyyntiin ja ko-neurakointiin. Charolais-karjan lihaa toimitetaan suoraan asiakkaille Kymenlaakson alueelle ja pääkaupunkiseudulle asti. Maatila tuottaa laadukasta naudanlihaa eettisiä arvoja toteuttaen.
Maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannola on onnistunut esimerkillisesti kehittämään maaseutuyrityksestä monialaisen kokonaisuuden hyödyntäen osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä suhtautuen intohimolla työhönsä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Vaikuttaako koronarajoitukset syyslomasuunnitelmiisi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...