0

Kouvolassa varaudutaan nopeasti kehittyvään epidemiaan – Viimeisin positiivinen koronatestin tulos on Kouvolassa todettu kesäkuun puolivälissä

Kouvolan kaupungin valmiusryhmä on päivittänyt nopeasti kehittyvän epidemian toimintasuunnitelmaa. Suunnitelma sisältää noin 30 toimenpidettä, joilla valmistaudutaan hillitsemään nopeasti leviävien koronatartuntojen määrää Kouvolan alueella tarvittaessa.
Koronavirustilanne Kouvolassa on erittäin rauhallinen. Viimeisin positiivinen koronatestin tulos on Kouvolan alueella todettu kesäkuun puolivälissä. Kymenlaaksossa positiivisia tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu kaksi.
Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti. Esimerkiksi Kainuussa ja Keski-Suomessa on esiintynyt nopeasti kehittyviä paikallisia epidemioita, joissa tartuntojen määrä on lähtenyt äkilliseen kasvuun.
Kouvolan kaupunki on varautunut nopeasti muuttuvaan epidemiatilanteeseen.
– Varaudumme yhdessä tartuntatautiviranomaisten kanssa toteuttamaan vuorokauden sisällä useita toimenpiteitä, joilla tarvittaessa saadaan hallintaan nopeasti kehittyvä koronatilanne alueella, kertoo kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén.

Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi tapahtumien ja yleisötilaisuuksien peruuttaminen, liikunta- ja kulttuuritilojen sulkeminen, toisen asteen koulutuksen siirtäminen etäopetukseen, perusopetuksen osittainen etäopetus neljännestä vuosiluokasta alkaen ja kaluston lisääminen ruuhkaisimmille linja-autovuoroille.
Myös henkilöstön siirtäminen täyteen etätyöhön kaikkien niiden osalta, joille se on mahdollista, lisää väljyyttä ja vähentää liikennettä kaupungilla. Yhdessä tartuntatautiviranomaisten kanssa voidaan antaa myös uusia suosituksia maskien käyttöön. Varhaiskasvatus pyritään pitämään kaikissa tilanteissa avoinna, mutta kevään tapaan perheitä voidaan neuvoa pitämään lapset tilapäisesti kotona, mikäli se on mahdollista.
– Tiukennetut rajoitukset voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi viikon tai kahden ajaksi. Sen jälkeen nähdään, miten ne vaikuttavat. Rajoituksia voidaan purkaa, kun epidemiatilanne rauhoittuu, Franzén kertoo.

Kaupunki haluaa kiittää kouvolalaisia vastuullisesta toiminnasta.
– Kouvolalaiset ovat koko tämän vuoden ajan suhtautuneet vakavasti koronatilanteeseen ja noudattaneet viranomaisten antamia ohjeita. Koronatilanne on pysynyt erittäin maltillisena. Kannustan kaikkia edelleen koko syksyn ajan pitämään huolta turvaväleistä ja noudattamaan muitakin ohjeita. Pidetään huolta toisistamme, Franzén kannustaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö isoissa urheilu- ja sisätilojen tapahtumissa olla maskipakko katsojilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...