0

Pentin hölkkä juostaan tänään Elimäellä

Perinteinen Pentin hölkkä- ja kävelytapahtuma avaa perjantaina 4. elokuuta Pestoomarkkinaviikonlopun Elimäellä. Tänä vuonna 21. kerran järjestettävä tapahtuma on kunnianosoitus edesmenneelle elimäkeläiselle aktiiviurheilijalle, Pentti Pihkalalle, joka aikoinaan menestyi hyvin muun muassa hiihdossa.

Elimäen koulukeskuksella on ilmoittautumis- ja lähtöpaikat. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
– Pentin hölkkä- ja kävelytapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Mukaan liikkumaan voi lähteä ilmoittautumalla kilpasarjaan tai kävely- ja hölkkäsarjaan, jossa ei ole ajanottoa, vuosia tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Tarmo Kulmala kertoo.
Kilpasarjoja on tarjolla useita. Naiset ja miehet voivat ilmoittautua yleiseen tai 35-, 45-, 60-vuotiaiden sarjoihin, joissa matkan pituus on viisi kilometriä. Kahden kilometrin kilpasarjat ovat puolestaan tarjolla 9-, 11-, 13- ja 15-vuotiaille tytöille ja pojille. Kuntoilijat voivat osallistua ilman ajanottoa kävellen tai hölkäten viiden kilometrin reitille.
– Tapahtumaan on pieni osallistumismaksu, mutta kaikki sen maksaneet saavat mitalin ja osallistuvat automaattisesti upeiden palkintojen arvontaan. Perinteiseen tapaan arvonnassa voi voittaa esimerkiksi taulutelevision, Kulmala vinkkaa.
Joka vuosi tapahtumassa on mukana myös ainakin yksi tunnettu suomalaisurheilija. Tänä vuonna hän on kouvolalainen olympia-, MM- ja SM-tasolla menestynyt hiihtäjälegenda Johnny Hamström.

Tarmo Kulmalan mukaan Pentin hölkkä- ja kävelytapahtumaan osallistuu joka vuosi 100-200 liikkumisesta nauttivaa ihmistä. Hän sanoo tapahtuman saaneen kiitosta muun muassa ajankohdastaan, sillä valtaosa juoksutapahtumista järjestetään keväällä ja alkukesällä.
– Tapahtumaan osallistuu ihmisiä eri puolilta Kouvolaa ja vähän muualtakin. Perjantai-iltana kannattaa tulla mukaan, vaikka vain nauttimaan liikkumisen ilosta iltakävelyn tai -hölkän merkeissä, Kulmala kannustaa.
– Sää on useimmiten suosinut meitä. Joskus ennen tapahtuman alkua on ollut sade- tai ukkoskuuro, joka on kuitenkin ohi jo ennen starttia. Aktiiviliikkujia sää ei tosin hidasta muutenkaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö isoissa urheilu- ja sisätilojen tapahtumissa olla maskipakko katsojilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...