0

Koulukuljetusongelmien selvittäminen käynnissä – Valtaosalla oppilaista kuljetukset sujuvat ongelmitta

Kouvolan koulukyydeissä ilmenneet ongelmat ovat nousseet julkiseen keskusteluun voimakkaasti. Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi ymmärtää vanhempien harmistuksen.
– Olen todella pahoillani, että koulupäivän arki ei ole sujunut häiriöttä. Kuitenkin valtaosalla koulukyydit ovat toimineet ja kouluun on päästy.
Kouvolassa koulukuljetuksen piirissä on tällä hetkellä 1550 oppilasta. Kaupunki selvittää parhaillaan 30–40 oppilaan kuljetusjärjestelyjä.

Suurin kuljetusten suunnittelua hankaloittanut asia on ollut se, että kuljetushakemuksia on tullut myöhässä huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Tavallisesti hakemuksia tulee myöhässä muutama kymmenen. Tänä vuonna hakemuksia tuli vielä elokuussa 150, Kouvolan kaupungin kasvun tuen päällikkö Pirjo Piiroinen kertoo. Hän arvelee, että selitys löytyy koronan aiheuttamasta etäopetuksesta.
– Koulut eivät ole kyenneet ohjeistamaan huoltajia samalla tavalla kuin normaalisti.
Lisäksi kesäkuussa muutettiin joukkoliikennereittejä. Tämänkin vuoksi kuljetushakemuksia tuli paljon elokuun puolella.

Kaupunki on aloittanut kyytiongelmien johdosta selvitystyön yhdessä joukkoliikenteen kanssa. Tavoitteena on kuljetustarpeiden ja -reittien parempi suunnittelu ensi syksyksi.
– Tavoitteena on saada homma kuntoon helmikuussa eli ennen kuin koulukuljetusten suunnittelu alkaa seuraavaa lukuvuotta varten, Piiroinen kertoo.
Taksiliikenteen kilpailutus tehdään loppuvuonna.
– Lisäksi tiedottamista pitää lisätä ja aikaistaa ensi keväänä, Niemi sanoo.

Koulukyytien järjestäminen on erittäin haastava tehtävä, jossa on paljon muuttuvia tekijöitä, Veikko Niemi huomauttaa.
– Kyseessä suuri kokonaisuus, joka on perattava koulun tasolta siihen saakka, kun oppilas nousee kyytiin. Nyt työ on käynnistymässä toden teolla ja uskomme, että ensi vuonna asiat hoituvat paremmin, Piiroinen sanoo.

4 kommenttia aiheesta “Koulukuljetusongelmien selvittäminen käynnissä – Valtaosalla oppilaista kuljetukset sujuvat ongelmitta

  • 2.9.2020 at 12:51
    Permalink

    Kyydit eivät ole yhtenäkään vuotena vuoden 2012 jälkeen toimineet ongelmitta. Suurin ongelma on laittoman pitkät kuljetus ajat, joita ei kukaan kontrolloi. Kaupungin puolelta mitataan matkat jopa paikan päällä, jos ollaan lähellä sitä tilannetta, että kuljetusoikeus voitaisiin evätä. Kuljetusaikoja ei kukaan vahdi. Pelkkä pysäkille kävely kilometrin matkan takaa on päivittäisessä kulkemisessa 25 minuutin matka-aikaa jne. Iso asia on myös täysi piittaamattomuus ns erikoispäivien kyyditykset. Kuinka moni on saanut viestin ilmiö-, urheilu-, tms. päivien osalta: kuljetusoppilaat noudattavat sen ja sen päivän aikataulua. Eli joko tulevat paikalle pari tuntia etukäteen tai odottavat kyytiä kotiin muutaman tunnin. Huonoimmillaan kuljetus on jätetty vanhempien vastuulle. Kiellettyäni jälkikasvulta laittoman kyydityksen käytön vetosi rehtori oppivelvollisuuteen tai siihen etten voi ensimmäisenä koulupäivänä puuttua siihen, jos lapseni koulumatka kestää 3,5 tuntia. Olisi pitänyt kuulemma joustaa. Veikko Niemi iloitsee, kun valtaosalla matkat sujuvat. Minusta on hälyttävää, jos joku lapsi ei saa lainmukaista oikeutta perusopetukseen. Yhtä outoa oli lukea aikanaan yhden virkamiehen haastattelua, jossa hän totesi Kouvolassa tavoiteltavan sitä, että kaikki kuljetusoppilaat kulkisivat kouluun lakien mukaan.

    Reply
  • 2.9.2020 at 15:59
    Permalink

    Kouvolan päättäjissä piilee ongelman ydin. Niin tässä kuin muissakin asioissa. Niemi sähläsi kouluasiat, koulujen lopetukset vauhdilla. Ja nyt ei pysty järjestämään koulukyytejä.

    Reply
  • 2.9.2020 at 20:07
    Permalink

    Kouvola: Suomen ainoa kaupunki, jossa virkamies on tyytyväinen, kun suurin osa perusopetuksen lapsista saa perusopetusta niin kuin lainsäätäjä on määrännyt.

    Reply
  • 3.9.2020 at 08:26
    Permalink

    Ja taas lisää kouluja aiotaan sulkea. Eihän nykyisetkään kuljetusoppilaat pääse ongelmitta kouluun. Entä kun kyyditettävät ja pysäkit lisääntyvät, luultavasti myös kuljetusajat vielä tämän myötä osalla oppilaista taas pitenevät. Epäilen että kuljetuskustannuksissa menetetään ”säästö” eikä kukaan ajattele lapsia. Taitaa olla aika suunnitella veroeurojen siirtoa jonnekin muualle Kouvolasta.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö isoissa urheilu- ja sisätilojen tapahtumissa olla maskipakko katsojilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...