0

Viivi Kempille pienoiskiväärin asentomestaruus Tyrrissä

Myllykosken Ampujien Viivi Kemppi jatkoi lauantaina siitä mihin jäi viikko sitten nuorten SM-ammunnoissa Tyrrissä eli voitti naisten SM-kultaa pienoiskiväärin 3×40 laukauksen asentokisassa pisteillä 447,7. Toiseksi sijoittui IMASin Marianne Palo 447,1 ja pronssia vei Emmi Hyrkäs tuloksella 436,4.
Sää oli aurinkoinen ja hieman puuskittainen tuuli vaikeutti suorituksia. Viivi hallitsi myös tuulen oikut varsinkin finaalissa.
Viivi oli naisten paras jo peruskilpailussa (1158) ja vei finaalissa voiton pistein 447,7.
– Peruskisa ei ollut parhaimpiani, mutta yllätyksekseni olin ensimmäisenä menossa finaaliin. Finaalissa olin pitkään häntäpäässä, ja pystyn aikana nousin ensimmäiselle sijalle. Olen todella tyytyväinen päivän kisaan.

Toisen kisapäivän päätteeksi ammuttiin miesten makuukilpailu, jossa mestariksi ampui Riku Koskela tuloksella 622,3. HASin Juha Rutonen otti hopeaa ja seurakaveri Antti Puhakka pronssia.
Puhakka totesi päivänsä menneen ihan hyvin.
– Hauska oli ampua. Ihan ei pysynyt ammunta koossa loppuun asti, hän kommentoi Suomen Ampumaurheiluliiton sivuilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kannatatko kasvomaskin käyttöä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...