0

Kymenlaakson keskussairaalasta on julkaistu esittelyvideo, joka tutustuttaa uuden sairaalaosan tiloihin ja toimintaan

Kymenlaakson keskussairaalan uuteen sairaalaosaan siirtyivät päivystys, teho- ja valvontahoito, sydänvalvonta, leikkaustoiminta, välinehuolto sekä synnytysyksikkö ja äitiyspoliklinikka. Toiminta uusissa tiloissa alkoi vaiheittain kesä-heinäkuun vaihteessa. Video on kuvattu kesäkuussa juuri ennen muuttoa, jolloin oli mahdollista kuvata eri puolilla sairaalaa.
Sairaalan yleisen esittelyvideon lisäksi videosarjaan kuuluu videoita, joissa mm. kerrotaan mm. tarkemmin päivystyksen toiminnasta, samoin synnytysyksiköstä on tehty oma ”Tervetuloa synnyttämään Kymenlaakson keskussairaalaan” -video. Uudistuvan Kymenlaakson keskussairaalan videot julkaistaan Kymsoten YouTube-kanavalla (soittolista Uudistuva Kymenlaakson keskussairaala) sekä somekanavillamme. Videoita saa jakaa verkkolehdissä ja somekanavilla.
Videoiden tarkoitus on esitellä uudistuvan Kymenlaakson keskussairaalan uusia, viihtyisiä ja nykyaikaisia tiloja kymenlaaksolaisille. Videoiden toivotaan leviävän myös Kymenlaakson ulkopuolelle, jotta esimerkiksi mahdolliset synnyttäjät ja uudet työntekijät saavat tietoa sairaalan uudistuksesta.

Video löytyy Kymsoten YouTube-kanavalta:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kannatatko kasvomaskin käyttöä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...